Kauhavan pienimmät pilkkikisat ja muuta talvilomaviikon ohjelmaa

Kuva: Eija Pippola

Julkaistu:

KAUHAVALLA järjestetään hiihtolomaviikolla 27. helmikuuta–7. maaliskuuta monenlaista tekemistä koronarajoitusten puitteissa.

Tarjolla on erityisesti ulkoilu- ja etätapahtumia sekä omatoimista harrastamista.

Uutena juttuna järjestetään esimerkiksi Kauhavan pienimmät pilkkikisat.

Nimi juontuu siitä, että niihin voi osallistua vain 19 kalastajaa per kisa (19 osallistujaa + yksi toimija = 20). Kisapaikkoja on kolme: Saarijärvi sunnuntaina 28.2., Haarusjärvi 3.3. ja Ojutjärvi 7.3.

Kilpailuun ilmoittaudutaan etukäteen.

NUORILLE on tarjolla esimerkiksi musiikkia ja pelejä.

Heti lauantaina 27.2. järjestetään livestream nuorisotila Saumasta. Musiikkivieraana on kortesjärveläinen Elsewheres, ja ohjelmassa on lisäksi pelihaaste ja keskustelupaneeli.

Nuoriso-ohjaajien kanssa voi pelata supersuosittua Among Us -peliä kotisohvalta käsin 2.3. sekä Fortniteä 4.3.

Mainos

KauhaValhallan Overwatch 2vs2 -miniturnaus järjestetään 6.3. Mukaan mahtuu kolme joukkuetta. He pelaavat kotoa käsin, mutta kirjastossa on pieni katsomo rajoitetulle osallistujamäärälle.

Nuoriso-ohjaajat opastavat S sipsien ja dippien tekoa Saumassa 3.3. Sitä voi seurata myös etänä Instagramin välityksellä. Ilmoittautumalla reseptit saa itselleen ennakkoon, jolloin niiden teko onnistuu kotoa käsin streamia seuratessa. 5.3. nuoriso-ohjaajien instalivessä on ruoanlaittoa ja muuta toimintaa.

Nuorisotilat ja Ohjaamo ovat kiinni talvilomaviikon ajan. Ohjaamo päivystää kuitenkin Discordissa, jonne voi tulla juttelemaan aikuisen kanssa 1.3. esimerkiksi opiskelusta ja hyvinvoinnista. Myös nuoriso-ohjaajat tavoittaa Discordin kautta 4.3.

LAPSIPERHEILLE on luvassa värikylpylauantai pääkirjastossa 27.2., päivän mittainen taideleiri häjyylyperinteen keskuksessa Alahärmässä 1.3. ja tarinateatteripäivä Härmänkylän nuorisoseuralla Alahärmässä 3.3.

LIIKUNTA- ja kulttuuritapahtumien puolelta tarjolla on esimerkiksi kuutamohiihtoa ja -kävelyä 27.2. sekä viikon mittaan ilmaisia luisteluvuoroja ja omatoimista frisbeegolfia.

Marga Raatikaisen pouring-akryylimaalauksia on esillä galleria Kaaressa 2.–7.3. Jääkärimuseossa on avoimet ovet 2.3. ja 5.3., jolloin sen kokoelmiin voi tutustua ilmaiseksi. Lankavan 95-vuotisjuhlanäyttelyä voi käydä katsomassa puukko- ja tekstiilimuseossa.

KAIKKI talvilomaviikon tapahtumat ja niiden tarkemmat tiedot löytyvät kaupungin sivuilta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.