Sairaanhoitopiirissä maanantaina viisi uutta tartuntaa — koronapositiivinen henkilö oli myös käynyt Ideaparkin black fridayssa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin maanantaina 30.11. viisi uutta koronavirustartuntaa. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 323. Osa tartunnoista liittyy aiempiin, tunnettuihin tartuntaketjuihin, osa on uusia tartuntaketjuja.

Koronan takia osastohoidossa on yhdeksän potilasta, osa maakunnan terveyskeskuksissa.

COVID-19-näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 49 176.  Eilen tutkittiin 300 näytettä. Positiivisten näytteiden osuus viimeisen viikon aikana on 2,0 % kaikista otetuista näytteistä.

MYÖHEMMIN koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on osallistunut Ideaparkin Black Friday -tapahtumaan perjantaina 27.11. puolen yön ja kello 1.30 välillä. Henkilö on käyttänyt kasvomaskia. Tapahtumaan samaan aikaan osallistuneita pyydetään tarkkailemaan vointiaan kahden viikon ajan ja koronaan viittaavien oireiden ilmaantuessa ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai sen ollessa suljettuna maakunnalliseen Päivystysapuun 116117.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Sirkka Kallio voitti mestaripyöräilijäkampanjaan osallistuneiden kesken arvotun pyörän. Kuva: Vimpelin vapaa-aikatoimi.

Vimpelissä 40 mestaripyöräilijää

Mestaripyöräilijätittelin saamiseen edellytettiin perinteiseen tapaan vähintään 1 000 pyöräilykilometrin yhteissaavutusta toukokuun ja elokuun välisenä aikana.

MLL Evijärven paikallisyhdistys järjestää rahakeräyksen 1. lokakuuta 2023–31. joulukuuta 2023 välisenä aikana.

Joululahja-keräys 2023 Evijärvellä  

MLL EVIJÄRVEN paikallisyhdistys järjestää tänä vuonna Joululahja-keräyksen yhteistyössä perhekeskus Kaislan perhetyön, Evijärven neuvolan, opiskeluhuollon, varhaiskasvatuksen

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.