Eilen todettiin kahdeksan uutta koronatapausta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on tähän mennessä todettu 110 koronavirustartuntaa. Muutamia potilaita on sairaalahoidossa.

Eilen 5.10. todettiin kahdeksan uutta tapausta. Nämä liittyvät pääsääntöisesti Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijatartuntoihin. Tartunnan saaneista neljä on ollut 26.9.2020 yökerhossa Seinäjoella.

COVID-19-näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 29 790. Eilen tutkittiin 222 näytettä.

Etelä-Pohjanmaa sairaanhoitopiirissä on viimeisen viikon aikana todettu runsaasti koronavirustartuntoja. Olemme siirtyneet epidemian kiihtymisvaiheeseen. Ilmaantuvuus on 14 vuorokauden seurannassa 17/100 000 asukasta (33 tapausta) ja seitsemän vuorokauden ajalta 15/100 000 asukasta kohden (29 tapausta).

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki on antanut vahvan suosituksen muun muassa etätyöhön siirtymisestä sekä joukkueurheilun ja joukkueurheilun kilpailutoiminnan tauottamisesta 31.10.2020 saakka. Vahva suositus annetaan myös sille, ettei yli 20 hengen kokoontumisia järjestetä sisä- eikä ulkotiloissa. Suositus on voimassa 31.10.2020 saakka. Aluehallintoviraston ja kuntien toivotaan harkitsevan alueella järjestettävien yli 50 hengen kokouksien ja julkisten tilaisuuksien kieltämistä tartuntatautilain 58 §:n mukaisesti 31.10.2020 saakka.

Lisäksi alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki on päättänyt ottaa käyttöön THL:n kiihtymisvaiheen maskisuosituksen sairaanhoitopiirin alueella.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.