Veto tavoittelee mestaruutta ilman ennakkosuosikin paineita

18-vuotias Mikko Vihriälä nähtiin Jymy-otteluissa myös jokeripaidassa. Hänen peliasenteensa saa kiitosta Markku Hylkilältä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Arvokasta tietoa tekemisensä tasosta joukkue sai neljästä harjoitusottelusta, jotka se pelasi Sotkamon Jymyä vastaan. Ottelusarja päättyi Jymylle luvuin 3–1, mutta pelinjohtaja Markku Hylkilä piti pelien antia merkityksellisenä.

–Saimme informaatiota siihen, mihin pitää harjoittelussa keskittyä, ja mikä tärkeintä, ajettua nuoria pelaajia sisään kovempiin peleihin, mikä on iso asia sekä alkavan kauden että lähivuosien suhteen. Nuorten osalta oli hieno huomata, että pelattiin eikä vain katseltu. Kukaan heistä ei pettänyt odotuksia. Paikasta kokoonpanoon taistellaan, ja nuorille voi myös antaa vastuuta kokeneempien näyttäessä suuntaa.

–Aika ajoin peli sujui oikeinkin mallikkaasti, yksilötasolla nähtiin paljon onnistumisia, ja esimerkiksi pesältä lähtö ja eteneminen on mennyt hienosti eteenpäin. Ajoittain pidimme Jymyä tiukilla.

Ulkopelissä annettujen juoksujen määrä oli Hylkilän mukaan liika, eikä sisäpeli ollut kauttaaltaan vahvaa. Kuitenkin kauteen lähdetään Vedon riveissä hyvillä mielin.

–Sairastuvalta saadaan väki kuntoon, eli kokoonpanon voi valita koko rosterista. Laaja rinki mahdollistaa vastuun jakamisen ja pelaajien lepuuttamisen.

Ennakkoarvioiden mukaan Jymy on kauden päätteeksi mestaruuskamppailuissa, kun taas Vedon edelle on rankattu useita joukkueita. Se, ettei Veto ole ennakkosuosikkien joukossa, ei haittaa Hylkilää.

–Itse tiedämme, että ruutia menestymiseen on. Mestaruus on tavoite. Joukkue on nuori ja nälkäinen, mutta meillä on myös osaamista ja taitoa.

AVAUSOTTELUSSA Vedon strategia on vahva ulkopeli JymyJussien kovia lyöjiä vastaan.

Mainos

–He ovat sisäpelijoukkue, kovalyöntisiä pelaajia, jotka hakevat hanakasti ratkaisuja. Järkevällä, onnistuneella ulkopelillä erityisesti Vainionpäätä ja Puputtia vastaan estetään isot karkumatkat. Lukkari Itävalo on vasuri, joka heittää kovaa kakkoselle ja omaa korkean tolpan, hänen kanssaan pärjääminen on yksi avainasia.

Omalla tasolla pelaaminen ja omassa pelissä onnistuminen ovat Hylkilän mukaan voiton avaimet.

Lauantain vierasottelusta Koskenkorvalla hän povaa mielenkiintoista.

–Sillä kentällä on tunnelmaa. Harjoituspeleissä Kossu on pelannut pirteästi, vaikka heidät on rankattu sarjan häntäpäähän. He ovat vaarallinen joukkue, ja Patrik Wahlsten on yksi kovimmista jokereista. Siellä täytyy pitää pää kylmänä, fokus omassa tekemisessä, niin Kossu ei pääse hurmokseen ja läpilyönteihin, kuten siellä joskus on käynyt.

Tiistaina Veto kohtaa jälleen Jymyn Hiukassa.

–Se on nopeiden joukkueiden yhteenotto, jossa kotiuttajat ja takatilannepelaaminen ratkaisevat. Lukkarin kanssa täytyy olla terävämpänä ja hyödyntää hänen heikkouksiaan.

JOKERIOSASTOLLA Hylkilä aikoo peluuttaa kauden aikana pääasiassa Matias Rinta-ahoa ja Janne Mäkelää. Vaihtoehtoja kolmanneksi ovat muun muassa Jere Saukko ja Mikko Vihriälä.

–Jere on ottanut valtavia steppejä uransa aikana. Hän on etenijä, joka purkaa hienosti 0/1-tilannetta ja hänellä on hieno rooli ulkona. Harjoituskauden aikana on näkynyt vastuun ottoa ja onnistumisia. Mikon kohdalla raju fyysinen kehitys on siirtynyt peliin röyhkeydeksi – hänellä on luonnetta, hän ei pyytele anteeksi, vaan onnistuu, ja voittaa tilanteita. Hänen kehitystään on ollut hieno seurata!

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.