Uutta peltoa valmiiksi hehtaari kerrallaan

Kivijärvenkylässä asuva Matti Isopellinen on tehnyt välitöinään peltoa jo usean vuosikymmenen ajan. Keskimääräinen tahti valmistuksessa on liikkunut yhden ja kahden hehtaarin välillä vuodessa.

EVIJÄRVELLÄ sijaitsevassa Kivijärvenkylässä Pietilän mailla maisema muuttuu vuosi toisensa jälkeen jatkuvasti. Tämän muutoksen taustavaikuttajana toimii Matti Isopellinen. Isopellisellä on ollut tapanaan tehdä välitöinään uutta peltoa aina kun muut hommat eivät ole projektille esteeksi ehtineet.

–Tällä hetkellä peltoa on valmistunut ainakin noin 45 hehtaaria ja sitten myös pienempiä paloja, Isopellinen kertoo.

Pellontekijä osoittaa kädellään suurehkon kantokasan takana sijaitsevaan maa-alueeseen. Kyseessä ovat viime kesänä valmistuneet kolme hehtaaria, jotka eivät vielä tänä vuonna ole kylvölle menneet.

–Keskimääräinen tahti valmistuksessa on liikkunut hehtaarista toiseen. Asia on aina riippunut muista töistä. Meillä on tilalla 4 kaivinkonetta käytössä. Kun ne ovat muissa töissä, peltoa ei tietenkään valmistu, Isopellinen toteaa.

Isopellisen pellonvalmistusurakat ovat keskittyneet enimmäkseen 2000-luvun alusta tähän päivään saakka. Kokemusta Isopellisellä maanmuokkaustyöstä on monipuolisesti. Ensimmäiset projektinsa Isopellinen toteutti 70-luvulla, jolloin hän valmisti turvesoita turvetuotannon käyttöön.

–Halsualla oleva Kairinneva on ollut itselleni kaikkien aikojen isoin urakka. Se oli yli 20 hehtaaria, Isopellinen muistelee.

PELLONTEKOPROSESSI on monivaiheinen työurakka, jossa on useita erilaisia vaiheita.

–Ensimmäisenä tulee hankkia energiakourakaivinkone. Sen jälkeen ajetaan puut ja risut pois sekä nostetaan kannot ja myydään ne pois voimalaitoksille, Isopellinen avaa työn aloitusvaiheita.

Kun kannot ovat onnistuneesti kyetty maasta siirtämään, seuraavana vaiheena luvassa on kiveäminen.

–Kivijärvenkylän maissa nimensä mukaisesti kiviä riittää. Työssä keskeisimpinä välineinä ovat kaivinkoneen seulakauha tai sitten kivitalikko. Ei niitä käsin enää tehdä, siinä jäisi muuten moni suuri kivi paikalleen, Isopellinen sanoo.

Työn toteuttamisessa Isopellisen suosikki Järviradio on kulkenut vierellä vuosi toisensa jälkeen. Isopellinen ilmoittaa, ettei hänelle ole väliä missä ympäristössä lempiradiokanavaansa kuuntelee. Tupa sekä koneen koppi ovat molemmat kuunteluympäristönä yhtä mieluisat.

–Joskus pääsin toivomaan, niin silloin toivoin Dannylta kappaletta nimeltä Tämä taivas, tämä maa. Siinä on mielestäni osuvat sanat, kun lauletaan vainioiden raivaamisesta, Isopellinen kommentoi.

Muille työnnälkäisille Isopellinen suosittelee samanlaista ajanviettotapaa. Aika kuluu pellolla työskennellessä jouhevasti.

–Kymmenen työtunnin kohdalla alkaa usein nukuttamaan, joten silloin pitää ruveta usein lopettelemaan, mutta katajainen kansa panee pettua leipään jos tarvitsee, Isopellinen linjaa.

Jaa juttu: