Eläkeliitto vietti liikuntapäivää Palojärvellä

Julkaistu:

Aihe:

ELÄKELIITON Kortesjärven yhdistys järjesti torstaina 11. kesäkuuta liikuntapäivän Palojärvellä. Tapahtuma pidettiin Kortesjärven invalidien omistaman Rantapirtin mökin ympäristössä. Osanottajia ulkoilmatapahtumaan oli saapunut paikalle yhteensä noin 30 henkilöä.

Tänä vuonna tapahtuma pidettiin edellisistä vuosista poiketen Palojärven järvimaisemassa. Eläkeliiton Kortesjärven yhdistyksen puheenjohtaja Jorma Kivikangas kertoo, että tapahtuma on järjestetty yleensä keväisin Kitkan ulkoilukeskuksen alueella.

–Ylilammin Sepon kanssa tulimme tänä vuonna siihen tulokseen, että pidämme tämän tapahtuman tällä kertaa täällä Palojärven ympäristössä. On ollut mukavaa vaihtelua, Kivikangas kommentoi.

Päivän ohjelma alkoi kahvilla, jonka jälkeen seurakunnan edustajien kanssa oli mahdollisuus jutella tunnin verran seurakunnan asioista. Sen jälkeen luvassa oli tapahtuman liikunnallinen osuus.

–Aution Pentti on lupautunut vetämään jumpan. Luvassa on monia erilaisia heittolajeja ja muun muassa maastossa patikointia. Tarjolla on siis monipuolista liikuntaa. Tämän lisäksi tapahtumassa myydään kahvia ja grillimakkaraa, Kivikangas sanoo.

VÄKIMÄÄRÄ tapahtumassa oli hieman odotettua pienempi, mutta hyvä pöhinä säilyi läpi koko tapahtuman. Yhdistyksen kokonaisjäsenmäärä liikkuu tällä hetkellä noin 450 jäsenen suunnalla.

–Meillä on aika virkeä porukka. Joka kuukausi järjestimme talvikaudella kerhotapaamisia. Viime helmikuussa vieraana yhdessä tilaisuudessa oli esimerkiksi hiihtäjälegenda Miedon Jussi. Paikalla oli silloin 120 henkeä kuuntelemassa. Sai puolitoista tuntia puhua, ennen kuin pääsi lopettamaan, Kivikangas toteaa.

Yksi Eläkeliiton Kortesjärven yhdistyksen perinteisistä kesätapahtumista on ollut sokkomatka, jossa vain vetäjät tietävät, mihin seurue on suuntaamassa. Tämän kesän osalta Kivikangas ei osaa vielä reissun suhteen tehdä johtopäätöksiä vallitsevien olosuhteiden vuoksi.

–Viime vuonna kyseinen reissu toteutettiin Keski-Pohjanmaalle. Ensin kävimme Toholammella Sykäräisissä Finn Spring Oy:n vieraana, josta suuntasimme Kannukselle talotehtaalle. Lopuksi ajoimme vielä Pietarsaareen kahville.

Kivikangas toivottaa uudet osallistujat Eläkeliiton tapahtumiin lämpimästi tervetulleiksi.

–Jos toiminnasta on kiinnostunut, niin kannattaa olla yhteydessä vetäjiin, Kivikangas informoi.

Eläkeliiton yhdistyksien tarkoituksena on eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen ja oikeuksien valvominen. Yhdistyksen toimenkuvaan kuuluvat myös heidän sosiaalisen turvallisuutensa ja hyvinvointinsa edistäminen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.