Tuli karkasi kulottajan käsistä Evijärvellä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

VAASAN hätäkeskus sai perjantaina 22.5. hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Rouvin kylässä Evijärvellä. Palo oli saanut alkunsa pihaheinikosta ja siirtynyt vanhaan varastokäytössä olleeseen 1000 neliön kokoiseen navettarakennukseen. Tapahtumahetkellä maastopalovaroitus tai ruohikkopalovaroitus eivät olleet voimassa.

Pelastuslaitoksen mukaan palo ei vaatinut henkilö- tai eläinvahinkoja. Navettarakennuksen pihapiirissä sijaitsevat muut rakennelmat onnistuttiin suojelemaan liekeiltä. Palomestari Lauri Joenpolvi kertoo, että palo oli jo täyden palamisen vaiheessa, kun palokunnan ensimmäiset yksiköt kerkesivät paikalle Evijärveltä.

–Palon syyksi paljastui se, että siellä oli kulotus päässyt karkaamaan rakennelmaan. Tämän palamisen seurauksena vanhasta navetasta mattokutomolaitoksen kautta varastoksi muutettu rakennus tuhoutui täydellisesti. Myös aitan ulkoseinää paloi jonkin verran, Joenpolvi kommentoi.

JOENPOLVEN mukaan sammutustyöt etenivät normaalisti. Kohteeseen lähetettiin heti useampi yksikkö hälytyksen saavuttua pelastuslaitoksen tietoon. Yksiköiden välinen yhteistyö toimi hyvin ja palo saatiin pysymään jatkuvasti hallinnassa. Aikaa sammuttamiseen meni jonkin verran, mutta suurin osa sammutustyöstä keskittyi jälkitoimenpiteiden valvontaan.

–Siinä meni käytännössä Evijärven yksiköltä koko ilta ja muilta paikalle saapuneilta yksiköiltä noin viisi tuntia. Kudetta piti levitellä melko paljon, jotta saatiin palo hallintaan. Sen jälkeen, kun palo oli siirtynyt hiipumisvaiheeseen tuli möyhiä kaivinkoneen kanssa koko rakennus. Näin palo saatiin lopullisesti sammumaan, Joenpolvi sanoo.

Mainos

ROUVIN kylän lähettyvillä sijaitsee runsaasti laajoja yhtenäisiä metsä- ja peltoalueita. Tämän vuoksi vastuullisuus palon jälkivartioinnissa korostui.

–Sammuttamisessa tärkeää oli huomioida rakennelman sijainti, joka oli potentiaalinen mahdolliselle palon leviämiselle. Mikään ei saanut jäädä kytemään. Mikäli palo olisi sammutustöiden jälkeen jollain tavalla onnistunut syttymään yksikseen, niin siitä olisi voinut todella helposti lähteä maastopalo kehittymään ja leviämään. Palo voi levitä hyvin nopeasti kuivalla säällä ja tuulisella kelillä, Joenpolvi toteaa.

Kulotuksia ja niistä alkaneita metsä- ja maastopaloja esiintyy yleisesti varsinkin vähäsateisina kesinä. Suomessa suurin osa tapauksista keskittyy yleisimmin maaliskuusta toukokuulle sijoittuvalle ajanjaksolle maan sulamisesta kasvukauden alkuun saakka.

–Huolellisuudella ja aktiivisella kansallisten varoitusten seuraamisella sekä noudattamisella pääsee jo pitkälle. Ne vähentävät riskitilanteiden syntymisen mahdollisuutta huomattavasti, Joenpolvi tiivistää.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.