Hiihtosuunnistuskisojen kohtalo ratkeaa torstaina

Kilpailunjohtaja Heikki Kujanpää toimi puheenjohtajana tammikuun lopussa pidetyssä suunnittelukokouksessa.

–Näissä kisoissa on ollut tavallisesti 200-450 kilpailijaa per päivä, keskiarvo 300:n kieppeillä. Lumen määrä vaikuttaa osallistujamäärään, kertoi kilpailunjohtaja Heikki Kujanpää tammikuun lopussa pidetyssä suunnittelupalaverissa. –Lumi on tässä ollut peikkona. Sitä tarvitaan lisää. Toisaalta, kun sitä on ollut alkutalven aikana vähän, ei kisoja ole juuri päästy järjestämään alueella, joten väkeä voi tulla paljonkin, jos meillä on täällä hyvin lunta.

Koska sääolosuhteet ovat olleet hyvin vaihtelevat, päätetään kisojen järjestämisestä tai järjestämättä jättämisestä torstaina pidettävässä kokouksessa. –Toimimme sen hetkisten tietojen ja ennusteiden varassa, totesi seuran puheenjohtaja Timo Halla-aho.

Mainos

Kilpailuun ilmoittautuminen on tällä tietoa avoinna 2. maaliskuuta saakka IRMA-palvelussa ja jälki-ilmoittautuminen 4. maaliskuuta asti. Jos kisa päätettäisiin käydä, mutta lumet katoaisivat ennakko-odotusten vastaisesti ilmoittautumisen päättymisen jälkeen, kisa käytäisiin silti. –Sitten saa vaikka juosta, mutta sukset on oltava mukana! Olosuhde on kuitenkin kaikille sama.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.