Jääkäreistä tuli siirtolaisia vapaaehtoisesti ja pakosta — heidän siirtolaistarinoitaan esitellään seminaarissa jääkärimuseolla loppukuusta

Seminaaripäivänä voi myös tutustua jääkärimuseoon museointendentti Hanna Rieck-Takalan johdolla. Arkistokuva.

Julkaistu:

Aihe:

KAUHAVAN kaupungin museo- ja kulttuuripalvelut sekä Suomen jääkärimuseon ystävät ry järjestävät Jääkärit siirtolaisina -aiheisen seminaarin Suomen jääkärimuseolla Kortesjärvellä lauantaina 28. syyskuuta.

Suomen jääkäreistä huomattavan moni on viettänyt osan elämästään siirtolaisena. Esimerkiksi entiset jääkärit Aarne Härmänen ja Antti Isotalo matkustivat 1920-luvulla Australiaan paremman tienestin perässä. Australiaan lähteneiden jääkärien elämästä kertovat sekä professori Heikki Ruismäki että Isotalon nykyinen isäntä Antti Isotalo.

Toiset taas lähtivät rapakon taakse Yhdysvaltoihin tai Kanadaan, jonne osa jäikin loppuelämäkseen. Siirtolaisjääkäreistä luennoi laajemmin professori Olavi Koivukangas.

Mainos

Lisäksi seminaarissa tarkastellaan kalterijääkäreiden kohtaloa pakkosiirtolaisuuden näkökulmasta. Lehtori emerita Maija-Leena Kero kertoo pietarilaiseen Spalernajan vankilaan joutuneiden jääkärien tarinan.

Tilaisuus on kello 13–16. Sinne on vapaa pääsy.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.