Pingis ja karaoke vetävät nuoria Vintille Alajärvellä

Ohjaaja Jere Vähäsarja antaa nuorille taiteilijoille vapaat kädet maalata taidettaan Vintin seinille.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

NUORISOTILASSA eli Vintillä oli räjähtävä alku, kun toiminta käynnistyi kesätauon jälkeen. –Kolmen illan aikana kävi noin 200 nuorta, kertoi vapaa-aikatoimen ohjaaja Jere Vähäsarja.

Vintti on nyt avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin kello 15–20 ja perjantaisin 16–22. Perjantaina vietettiin toivottua karaokeiltaa, joka osoittautuikin menestykseksi. Nuoret innostuivat laulamaan ja vuokratun laitteen ääressä oli koko ajan joku illan ajan, kertoi Vähäsarja. –Siellä oli tosi lahjakkaita nuoria ja toisia kannustettiin kovasti. Koska kysyntää on, selvitämme omien karaokelaitteiden hankkimista vapaa-aikapalveluille.

VÄHÄSARJAN mukaan on tärkeää, että nuorisotilat ovat nuorten näköiset, ja toiminta on kysynnän mukaista. Tiloissa voi pelata erityisen suosituksi noussutta pingistä, biljardia ja konsolipelejä.

Nuoret ovat päässeet kirjaimellisesti vaikuttamaan tilojen ilmeeseen, sillä seinien maalaamiseen osallistuu sekä yläkoulu- että lukioikäisiä nuoria. Viime keväänä yhteen tilaan valmistui lohikäärmemaalaus kolmen lukiolaisen toteuttamana, ja syksyn aikana useille seinille ilmestyy lisää taidetta. –Taiteelle on annettu vapaat kädet. Nuoret osallistetaan ja he pääsevät toteuttamaan itseään.

Käytävälle suunnitellaan paikkaa vaihtuvalle näyttelylle, jossa voisi olla esillä esimerkiksi kansalaisopiston piirien ja nuorten omaa taidetta.

Nuorisovintin tiloja voi myös vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin.

Mainos

BÄNDITILAA nuorille on Alajärvellä toivottu iät ja ajat. Koska tilan suhteen on tietyt äänenvaimennukseen ja akustiikkaan liittyvät vaatimukset, ei Alajärveltä ole keksitty sopivaa tilaa. –Nuoret haluaisivat olla, soittaa ja laulaa, vapaasti, ja myös äänittää musiikkia, kertoi ohjaaja Oskari Viitakangas.

Nuorisotoimi on toiveikas, että palolaitoksen muutto uusiin tiloihin toisi kaupunkiin järjestö- ja nuorisotalon. –Sinne mahtuisivat bänditkin.

NUORISOTOIMEN syksyn ohjelmassa on uutuutena pingiskerho. Pingis on ollut todella suosittua Vintillä, joten Vähäsarja pitää koulukeskuksessa pingiskerhoa tiistaisin. Mukaan mahtuu 10 nopeinta.

Sählykerho alakouluikäisille sekä höntsäsäbä yläkoululaisille jatkuvat perjantaisin Jamin liikuntasalissa.

Jalkapallo on ollut suosittua sekä kevään että kesän kerhoissa, mutta tällä hetkellä sille ei ole vetäjiä. Mikäli löytyisi joku, joka voisi pitää kerhoa iltapäivällä, jolloin liikuntatiloissa on vapaita aikoja, kannattaa nuorisotoimeen ottaa yhteyttä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.