Rakentajapäivä toi markkinahumua katukuvaan

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVELLÄ Rautanetin pihamaalla pääsi perjantaina 23. elokuuta kokemaan päivän ajan markkinatunnelmaa, kun alueella organisoitiin Rakentajapäivä niminen tapahtuma. Päivän teemana oli esitellä rakennustoimijoita messumaiseen tapaan. Tapahtuma suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä Evijärven kunnan sekä paikallisten rakennusalan toimijoiden kanssa.

Tapahtuma-alueella porukkaa liikuskeli tasaiseen tahtiin ja varsinkin lätynpaistoon jono ei ottanut päättyäkseen missään vaiheessa. Rautanetin kauppias Pekka Laukkonen kertoo olevansa tyytyväinen Rakentajapäivän vetovoimaan.

–Väkeä on saapunut paikalle koko ajan. Vierailijoita on ollut molempia: sekä rakentamisesta yleisesti kiinnostuneita niin kuin myös paikallisia, jotka ovat tulleet katselemaan mitä kauppamme ympäristössä tapahtuu. Olen pannut merkille, että konepuolen kavereita on haastateltu todella aktiivisesti, Laukkonen kommentoi.

TAPAHTUMAA oli valmisteltu järjestäjien puolelta tunnollisesti ja sitoutuneesti. Toimijoiden näkökulmasta päivä jäi plussan puolelle toden teolla.

–Ainahan jotain järjestettäessä haaveilee väen löytävän tapahtumaan. Pitkää päivää painettiin koko viikko tämän eteen ja väkeä on nyt saapunut paikalle jopa enemmän kuin kuvittelin. On todella kiitollinen olo. Lätynpaisto on ollut kova sana tänään ja aivan ehdoton juttu, sillä se on vetänyt jatkuvasti väkeä. Arpajaisetkin ovat jääneet niille jalkoihin, Laukkonen mainitsee tyytyväisenä.

Tapahtuma-alueella vierailijoista huomaa rakentamisen olevan monelle ajankohtainen asia. Alueellisesta rakentamisesta puhuttaessa Laukkonen toteaa Evijärvellä suurimman kiinnostuksen kohdistuvan korjausrakentamiseen.

–Monet haluavat vaihtaa pintoja sekä uusia kattoa ja lattioita. Nämä ovat yleisimpiä asioita, jotka ovat nousset nyt päivän aikana keskusteluissa esille ja tulevat useimmiten myymälämme arjessa vastaan, Laukkonen sanoo.

UUSIEN tulevien tempauksien suhteen Laukkonen on vielä varovainen, mutta kertoo että samankaltaisia tullaan tekemään tulevaisuudessakin.

–Hetkeen emme nyt valmistele mitään, mutta ilman muuta kyllä taas jossain vaiheessa jotain järjestämme. Tämä ei ole varmasti viimeinen vastaavanlainen tapahtuma minkä teemme. Kiinnostusta on myös kehittää tapahtuman konseptia enemmän, Laukkonen ilmoittaa.

Muille tapahtumien järjestämisestä kiinnostuneille toimijoille Laukkonen antaa ohjenuoraksi olla tarkkaavainen väkimäärän lisääntymisen vaikutuksista alueeseen.

–Jos väkeä tulee vähänkään niin, miten tänne on tänään saapunut, niin esimerkiksi parkkipaikkojen kanssa kannattaa olla jo heti alussa hereillä. Emme asiaa alussa hirveästi ajatelleet ja nyt autoja jouduttiin jättämään melko kauaskin kävijöiden määrän yllättäessä positiivisesti. Myös mitä enemmän toimijoita on mukana, niin sitä enemmän pöhinää tulee, Laukkonen tiivistää.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.