Kivijärven uimarannan kioskilla kesä maistuu

Helteiset kelit houkuttelevat nyt jos koskaan vierailemaan paikallisilla uimarannoilla. Nella Paalanen ja Iina Ahola työskentelevät kesän ajan Kivijärven uimarannan yhteydessä sijaitsevalla kioskilla ja ovat olleet tyytyväisiä kuluneeseen kesäänsä.

KUN kesäkelit ovat kuluneella viikolla olleet mitä mainioimmat, niin uimarannoilla on riittänyt kuhinaan aamun tunneista pitkälle iltaan asti. Uimarannat tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden helteen aiheuttaman kuumuuden taltuttamiseen ja tämän lisäksi antavat mukavan vaihtoehdon kesäpäivän viettämiseen.

Evijärvellä Kivijärven kylässä sijaitsevalla uimarannalla väkeä tulee ja menee jatkuvalla tahdilla. Kunnan ylläpitämä ranta on siisti kokonaisuudeltaan sekä helposti tavoitettavissa kantatien varrelta, joten se houkuttelee olemuksellaan näin ollen paikallisten lisäksi myös useita ohikulkijoita viettämään pitempiäkin hetkiä auringon paahteessa.

Uimarannalla olevalla kioskilla työskenteleville kivijärveläiselle Nella Paalaselle ja Evijärven taajamasta kotoisin olevalle Iina Aholalle lämpimät kelit ovat sopineet työnteon oheen varsin mainiosti. Heistä Nella on työskennellyt kioskilla toukokuusta lähtien ja Iina on liittynyt mukaan myöhemmin. Kioskille asiakkaita saapuu päivittäin tasaiseen tahtiin ja oppia kaupankäynnistä kertyy kummallekin.

–On ollut mielestäni kiva työ. Paras ajankohta asiakkaiden saapumiseen on ollut yleensä neljästä kahdeksaan illalla, jolloin on ollut aina selkeästi eniten porukkaa. Sen jälkeen on päässyt heti suoraan uimaan, mikä on ollut todella kivaa, Nella kertoo.

TYÖNTEKIJÖISTÄ Nella lähti kioskille kesätöihin vanhempansa kannustamana, kun taas Iina liittyi porukkaan mukaan kaverinsa Nellan ehdotuksesta.

Isosiskoni ja kaverini isoveli ovat olleet täällä aikaisemmin töissä, joten siinä mielessä paikka on tuttu minulle jo ennestään. Tänä keväänä koulujen loppumisen jälkeen äitini kysyi, haluaisinko tulla tänne töihin ja vastasin siihen, että voin tulla, Nella kertoo.

–Kun Nella pyysi minua tänne, niin en nähnyt mitään syytä kieltäytyä.  Hyvin on mennyt tähän asti, Iina sanoo.

Parhaina puolina tytöt näkevät työssä työpäivien jälkeisten uintimahdollisuuksien lisäksi sen palkitsevuuden.

–Kivijärven uimaranta on mukava paikka kesällä ja on hienoa nähdä, kun ihmiset viihtyvät täällä. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli, Iina toteaa.

ENSI kesän suunnitelmat vaikuttavat olevan molemmilla nuorilla työntekijöillä tarkasti selvillä. Tytöt ovat viihtyneet myyntitehtävissään Kivijärvellä ja kaupankäynti on tarjonnut kesän ajaksi mukavaa tekemistä molemmille.

–Jos mahdollisuus tulee, niin ehdottomasti tullaan tänne uudestaan, Nella ja Iina ilmoittavat yksissä mielin.

Evijärven kunnan alueella on kolme kunnan ylläpitämää rantaa. Jokaisen yleisen uimarannan läheisyydessä on hyvin parkkitilaa sekä uimakopit. Kyseiset uimarannat ovat Kivijärvi, Kirsilä ja Sillankorva.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.