FinEst-bändileirillä kansainvälinen meininki

Kansainvälinen FinEst-bändileiri järjestettiin 17.-18.6. Alahärmässä. Varsinaisella leirillä kahden päivän aikana soittajat opettelivat kaksi suomenkielistä, yhden englanninkielisen ja yhden virolaisen kappaleen. Leirille oli ilmoittautunut yli 50 lasta Virosta sekä Suomesta.

FINEST-BÄNDILEIRI on kolmivuotinen kansainvälinen hanke, jossa yhteistyökumppaneina ovat Leader Aisapari, Leader Mansikka Savosta ja Leader Koostöökogu Virosta. Ensimmäinen leiri järjestettiin Virossa Saarenmaalla viime vuoden keväällä, viime syksynä leiri oli Suonenjoella ja nyt leiri järjestetään Aisaparin alueella, jossa tapahtumapaikkana toimii Alahärmän koulukeskus. Leirin järjestelyistä vastasivat Järvilakeuden kansalaisopisto sekä Aisapari.

Leiriläiset saapuivat sunnuntai-iltana majoitukseen ja maanantaina aamupäivällä leirillä aloitettiin harjoitukset. Tiivis harjoittelupäivä päättyi maanantai-iltana leiriläisten illanviettoon Vanhan Välimäen riihellä. Tiistaina luvassa olivat viimeistelevät harjoitukset ja päivä päättyi leirin päätöskonserttiin Härmäsalissa. Konsertin ohjelmaan kuuluivat muun muassa leiriläisten opettelemat kappaleet.

Aisaparin toiminnanjohtajan Mervi Niemi-Huhdanpään mukaan leirin perimmäisenä tarkoituksena on nuorten kansainvälistyminen sekä kansainvälisten yhteyksien ja ystävien löytäminen eri maista. Hän kokee leirin onnistuneen tarkoituksessaan.

–Tuolla väki kulkee ja pyörii toistensa kanssa sekaisin, joten kyllä näyttää siltä, että olemme onnistuneet tapahtumassamme. Musiikki on kieli, joka yhdistää meitä kaikkia. Juuri pidetyssä ohjausryhmän kokouksessa olimme järjestävien osapuolten kesken yksimielisiä siitä, että leirin järjestelytkin ovat olleet kymmenen pisteen suoritus, Niemi-Huhdanpää kommentoi.

SEURAAVAN kerran samainen konsepti on tarkoitus toteuttaa vuoden päästä, mutta yhteistyötä aiotaan osapuolten kanssa jatkaa ja ylläpitää heti syksystä. Etäisyydet luovat toimijoiden välisiin projekteihin haasteita, mutta ovat voitettavissa innovatiivisilla ideoilla sekä kekseliäisyydellä.

–Kansalaisopistossa musiikin opetusta tapahtuu jatkuvasti, joten sitä kautta voi päästä todella helposti musiikkiharrastukseen mukaan. Tämän kanssa samanlainen leiri järjestetään seuraavan kerran 2020 elokuussa. Osallistumme Kärla triip nimiseen tapahtumaan, jossa bändileirin väen on tarkoitus toimia rockkonsertin lämmittelybändinä.  Ennen sitä pidämme nyt syksyllä leirin, jossa virolaiset ovat omassa maassaan, me täällä kotonamme sekä suonenjokelaiset omalla kotiseudullaan. Tarkoitus on luoda kokoonpanolla yhteinen äänite. Voidaan siis puhua yhteisestä nauhoitusillasta, Niemi-Huhdanpää kertoo.

Toiminnanjohtajan leirin kokemusten perusteella tulevien projektien lähtökohdat ovat kunnossa ja leiriläisten äänikapasiteetit riittävällä tasolla tuleviin tempauksiin.

–Äänen määrästä ei täällä ole ollut ainakaan puutetta. Siitä ei ole jäänyt mikään kiinni, Niemi-Huhdanpää naurahtaa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.