Paalijärven triathlonkisa koulun oppilaiden hyväksi

Tomi Vilponen (oik.) lähdössä juoksuosuudelle. Kuva: S-L Koivisto
TOINEN Paalijärven Pikatriathlon kisailtiin lauantaina kauniissa, suorastaan helteisessä säässä 55 kilpailijan voimin. Sääennusteiden mukaan ukkosen uhka roikkui ilmassa, mutta siltä vältyttiin kisan ajan. Viime vuonna käyty ensimmäinen kisa sai kilpailijoilta hyvän vastaanoton, ja niinpä Paalijärven alakoulun vanhempainyhdistyksen talkooväki tarttui uudelleen kisahaasteeseen. Kisasta kertynyt tuotto käytetään Paalijärven koulun oppilaiden hyväksi.

Viime vuonna käyty ensimmäinen kisa sai kilpailijoilta hyvän vastaanoton, ja niinpä Paalijärven alakoulun vanhempainyhdistyksen talkooväki tarttui uudelleen kisahaasteeseen. Tälläkin kerralla ratamestarina ja kisan kilpailullisena asiantuntijana hääri paikallisen triathlonseuran OgolomaTriathlonin Kimmo Koivisto, joka myös itse kisaili sprinttimatkalla. Vanhempainyhdistys Ville Karjalaisen johdolla hoiti talkooväen kokoamisen kanttiiniin, liikenteenohjaukseen sekä asianmukaiset luvat ja kisakanslian. Ajanotosta huolehtivat tarkasti ja vuosien kokemuksella Alajärven Ankkurien hiihtojaoston Ritva ja Juha Rintala, Markku ja Terhi Herrala sekä Timo Halla-aho. Todellisia konkareita kaikki ja isolla sydämellä monissa talkoissa mukana olleet.

Helteinen sää asetti kilpailijoille omat haasteensa ja etenkin juoksuosuudella moni osallistuja kertoi kuumuuden verottaneen tavoiteajoista jopa kymmeniä sekunteja kilometriä kohti. Juoksureitille sijoitetut kaksi juomapistettä vesiastioineen olivat tarpeen. Kisareitit saivat vuolasta kiitosta. Pyöräreitti on nopea ja vähäliikenteinen. Juoksu tarjoaa myös jonkin verran maastollista haastetta ja on puoliksi hyväpintainen soratie, jota useimmat kilpailijat pitävät mainiona alustana juosta. Kilpailijat myös kiittelivät maisemia, kaunista eteläpohjalaista maaseutua järvimaisemassa.

Kisan hengen mukaisesti tälläkin kertaa kilpailijoita oli Suomen huipuista alkaen aina ensimmäiseen kokeilukisaansa osallistuviin asti. Suomen kärkipäätä hätyyttelevä Juha Laitinen RideEp:stä veikin perusmatkan voiton ylivoimaisesti. Eräs ensikertalainen oli oman kylän poika Tomi Vilponen, joka päätyi kilpailemaan sprinttimatkalle työpaikalla lyödyn vedon seurauksena. Vilposen mukaan kisa oli kokemus, joka ei todennäköisesti tule jäämään lajissaan viimeiseksi, onhan märkäpukukin kisoja varten jo tullut hankittua ja treenejäkin ehti tekemään kahden viikon ajan! Urheilutaustaa Tomilta löytyy voimanostosta.

Kisamatkoina Paalijärvellä olivat niin kutsuttu perusmatka, jonka uintiosuus on 1500 metriä, pyöräily 40 kilometriä ja juoksu 10 kilometriä. Kyseinen matka on myös triathlonin olympiamatka. Sprinttikisan uintiosuus oli 750 metriä, pyöräily 20 kilometriä ja juoksu 5 kilometriä. Kokeilusarjaan osallistuneet saivat päättää osuuksiensa pituudet vapaasti. Osa jättikin uinnin aivan minimiin ja joku jätti juoksematta jalkavaivojen vuoksi.

–Tällainen kokeilusarja antaa rohkeutta lähteä mukaan tutustumaan lajiin, kertoo Kimmo Koivisto.

–Samalla se rikkoo lajin kilpailullisuutta, ja luo kaikille enemmän mahdollisuuksia harrastaa rennolla mielellä. Tämä on myös paikallisen triathlonseuran, OgolomaTriathlonin, tarkoitus. Tuoda laji kaiken tasoisten harrastajien keskusteen, osaksi terveellistä, kuntoilevaa elämäntapaa.

Perusmatkan naisten kisan voittajaksi selviytyi Wasa Triathlonin Johanna Hautamäki, miesten perusmatkan voitti RideEp:n Juha Laitinen. Naisten sprinttikisan voitti Keski-Pohjanmaan Triathlonin Emely Häger, ja miesten kisan paikallisen OgolomaTriathlonin Kimmo Koivisto. Kokeilusarjassa ei sijoituksia jaettu.

–Paalijärven Pikatriathlon kiittää ja kuittaa!

Seuraava triathlonkisa lähialueella on myös suuren suosion saanut Jokamiehen Rokulitriathlon 6. heinäkuuta Alajärven kirkkorannassa.

–Nämä kaksi kisaa ovat kuin veli ja sen pikkusisko. Paalijärven kilpailu on kiva kesän avaus, Jokamiehen Rokulitriathlon yleisöystävällinen markkinakisa, joka samalla toimii myös monille valmistavana harjoituksena kauden päätapahtumaan Joroisten puolimatkan kisaan, jossa mitellään SM-mitaleista. Tänä vuonna Joroisissa kisaillaan 20. heinäkuuta.

Kimmo ja Sirkka-Liisa Koivisto

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.