Vimpelin esikoulu väistöön Aapiskujalle

Sivistystoimenjohtaja Esa Kaunisto kertoi Rantakylän kiinteistön tilanteesta ja esikoulun siirtymisestä Aapiskujalle sekä tulevien esikoululaisten vanhemmille että kunnanvaltuustolle
Rantakylän koululla neljä vuotta toiminut esikoulu muuttaa uuden lukuvuoden alkaessa takaisin Aapiskujan koulun tiloihin.

Huhtikuussa kunnan sisäilmatyöryhmä päätti tilata kuntotutkimuksen, kun Rantakylän kiinteistön sisäilmanäytteistä löytyi viitteitä mikrobeista. Maanantaina työryhmä käsitteli kuntotutkimuksen tuloksia. Rakennuksesta otetuista yhdeksästä rakennenäytteestä on kahdeksassa joko epäily tai selvä näyttö mikrobivauriosta. Työryhmä totesi, että Rantakylän koulu ei nykyisessä kunnossa sovellu opetuskäyttöön. Asiasta tiedotettiin ensin tulevien esikoululaisten vanhempia Aapiskujan koululla maanantai-iltana järjestetyssä tilaisuudessa. Kunnanvaltuusto keskusteli aiheesta kokouksensa lopuksi muut asiat-otsikon alla.

–Tulee puheenjohtajiston päätettäväksi, mitä rakennuksen kanssa tehdään. Se vaatii tietoa siitä, mitä se (saneeraus) maksaa. Lasten turvallisuus asetetaan tässä päätöksessä kaiken muun edelle, totesi kunnanjohtaja Sami Gustafsson.

Alapohja pitää tutkia jatkokartoituksia varten, salaojitus uusia, vesikatto korjata ja koneellinen tuloilma järjestää.

–Mikäli Rantakylän kiinteistö päätetään korjata ja sen kunto on todettu terveelliseksi, voidaan esiopetus siirtää takaisin Rantakylän kiinteistöön, aikaisintaan keväällä 2020 tai lukuvuonna 2020–2021, kertoi sivistystoimenjohtaja Esa Kaunisto.

–Aapiskujalla on tehty samat sisäilmamittaukset kuin Rantakylässäkin. Sisäilmaa seurataan tarkastuksin koko ajan.

Aapiskujan koulun tilojen riittävyys puhutti valtuustoa. Kaunisto selvitti, että ainoastaan 29 toisen luokan oppilasta kolmen opettajan kanssa neljän tunnin ajan on ilman omaa luokkatilaa. Ryhmää on mahdollista jakaa koulun muihin tiloihin, kuten liikuntasaliin, aula- ja käytävätiloihin.

–Varhaiskasvatuspäällikkö on selvittänyt asiaa yhdessä rehtorin ja henkilökunnan kanssa, miten asia on järkevin toteuttaa, vastasi Kaunisto valtuutettujen kysymyksiin ja kritiikkiin esikoulun sijoittamisesta.

Esikoulussa aloittaa 29 lasta. Esikoululaiset palaavat alkuperäisiin tiloihinsa ruokalan käytävälle, josta pienryhmät ovat siirtyneet keskikerrokseen. Tiloja esiteltiin maanantaina esikoululaisten vanhemmille ja niitä aletaan kalustaa nyt asian ratkettua.

Terhi Honkonen (Haloo) totesi asian tulleen kaikille yllätyksenä.

–Käsittääkseni tekniselle toimellekaan ei ole tullut valituksia tästä rakennuksesta viime vuosina. Jos tästä jotain hyvää haluaa hakea, kukaan ei ole siellä sairastunut.

Valtuuston tahtotila oli, että esikoululaisille tahdotaan tarjota paras mahdollinen ympäristö, ja se on Rantakylällä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.