22 toukokuun, 2019 - paikalliset uutiset

Eläkkeelle jäävä Perkkalainen: Kaksineuvoinen toimii tehokkaasti ja lääkärien keskittäminen Kauhavalle oli toimiva ratkaisu

Kaksineuvoisen johtaja Antti Perkkalainen jää vuodenvaihteessa eläkkeelle jo toisen kerran. Hän kertoo, että Kaksineuvoisessa on tehty isoja muutoksia, jotka ovat lisänneet tehokkuutta. Myös lääkärien keskittäminen Kauhavalle oli hänen mielestään potilaiden kannalta hyvä ratkaisu. Suurimmat haasteet Kaksineuvoiselle tänä päivänä ovat voimakkaasti vanheneva väestö ja erityisesti kotihoito.

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.