Munasta on moneksi

Ohjeita munamosaiikkitöihin löytyy sekä kirjoista että netistä. Tässä valmistuu koristepinta saviruukkuun. Kuva: Katariina Matilainen

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Martta-järjestö täyttää tänä vuonna 120 vuotta, piiri juhlii samalla 90-vuotista taivaltaan ja Vimpelin Martatkin on toiminut nykymuodossaan viisi vuotta. Juhlavuotensa kunniaksi järjestö on nostanut esiin kananmunan, kaikille tutun mainion tuotteen, jolla on useita eri käyttömahdollisuuksia.

Kananmuna liittyy järjestön alkuvuosiin 1900-luvun alkuun, jolloin Martat rohkaisivat maatalojen emäntiä kasvattamaan kanoja. Munien myynnistä naiset saivat omia tuloja, mikä vahvisti naisten itsenäisyyttä ja toi perheisiin tasa-arvoa. Martat perustivat munaosuuskunnan, jonka kautta myytiin kananmunia ympäri maata. Martat myös levittivät tietoa kanojen kasvatuksesta ja erityisesti niiden järkiperäisestä ruokinnasta. Myös munien terveellisyydestä luennoitiin. Muna onkin ravintosisällöltään monipuolinen, ainoastaan C-vitamiinia ja kuitua se ei sisällä.

Ravinnon lisäksi kananmunaa voi käyttää esimerkiksi shampoon sekä kuivan ihon kasvo- tai käsinaamion valmistamiseen. Ihonaamio syntyy sekoittamalla munankeltuainen, 2-3 ruokalusikallista manteli- tai kookosöljyä sekä tilkka kurkun, sitruunan, appelsiinin tai porkkanan mehua.

-Munankuoria ei kannata heittää menemään kun sisältö on käytetty. Niistä nimittäin syntyy näppärissä käsissä erikoisen kauniita askarteluja, vinkkaa Vimpelin Marttojen puuhanainen Maria Kangasaho.

Munamosaiikin tekeminen on helppoa aloittaa askartelemalla esimerkiksi pahvirasiaan tai saviruukkuun munankuorista koristepinnan. Munankuoret kannattaa upottaa kylmään veteen, jolloin niiden kalvo irtoaa paremmin. Kuivuneet munankuoren palaset liimataan Erikeeperillä ruukkuun tai rasiaan. Pinnan kuivuttua sen voi halutessaan hioa santapaperilla ja lakata sisä- tai ulkolakalla.

Katariina Matilainen

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.