Juniorivalmennusta isolla porukalla

Juha Hämeenniemi, Kyösti Viinamäki ja Marko Kivinen ovat mukana JPK:n junioritoiminnassa.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

F2 ja F1 -junioreita valmentavat Juha Lassila ja Taneli Luoma, E2 Samu Santala, E1 Kyösti Viinamäki, D2 A Marko Kivinen ja D2 AAA Sami Seppälä, D1 A Pirkka Alahäivälä, D1 AAA Juho Latvala, C1 Arttu Nurminen, B1 ja Edustus-joukkueita Juha Huvila. Vastuuvalmentajien lisäksi mukana on lukuisia muita valmennukseen osallistuvia.

Marko Kivinen vastaa E2-D2 -joukkueiden harjoittelun suunnittelusta ja on lasten mukana jäällä. Ikäryhmät harjoittelevat yhtä aikaa. Jäällä on 30-40 luistelijaa samaan aikaan.

–Periksiantamattomuus ja yhdessä yrittäminen näkyivät 09-joukkueen tekemisissä viikonlopun turnauksessa Jyväskylässä, jossa menestyttiin ihan mukavasti. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen, vaikka pelaajien taso vaihtelee, hän kehui.

JPK:n arvot ovatkin avoimuus, kunnioitus, periksiantamattomuus ja yhdessä onnistuminen.

Myös Samu Santala, Tommi Rinta-aho, Aki Hyytinen ja Kyösti Viinamäki ovat mukana näiden joukkueiden valmennusporukassa.

–Vieläkin kaivataan lisää uusia pelaajia mukaan, Viinamäki muistutti.

–Ei ole myöhäistä aloittaa!

JPK:N D2 ja D1 AAA pelaavat Keskimaan alueen ylintä sarjaa, jossa ovat mukana muun muassa JYP, Sport ja Hermes. Sarjat alkavat syyskuun alussa.

–Tosi motivoitunut, hyvin liikkuva, hyvä jengi, kertoi D1-joukkueen uutena vastuuvalmentajana aloittanut Juho Latvala.

Hänellä on takanaan 17 vuoden kiekkotausta eri joukkueissa ykkös- ja kolmosdivarissa ja viimeksi Edustusjoukkueessa toissatalvena.

C1-joukkueessa on pelaajia usealta paikkakunnalta, kertoi Arttu Nurminen. Joukkueen sarja on vielä auki, mutta tavoitteena on paikka Suomi-sarjassa.

–Meillä on hyvänkokoinen ryhmä siinä, 16 pelaajaa, totesi joukkueen valmennuksessa mukana oleva Ari Niemenaho.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.