ELY-keskuksesta haettavana avustuksia vesien kunnostukseen

Julkaistu:

Aihe:

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus voi myöntää tukea harkinnanvaraisina avustuksina hankkeisiin, jotka paikallisesti ja alueellisesti kokonaisuutena arvioiden edistävät merkittävimmin vesien- ja merenhoidon tavoitteiden toteutumista. Avustuksiin on varattu kaikkiaan 3,3 miljoonaa euroa, jotka ympäristöministeriö jakaa ELY-keskusten kesken saapuvien avustushakemusten arvioinnin perusteella. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle myönnettävän rahoituksen osuus riippuu hakemusten määrästä ja muun muassa siitä, miten hyvin hankkeet toteuttavat vesiensuojelun tehostamisohjelman tavoitteita.

Vesien hyvän tilan saavuttaminen edellyttää ulkoisen kuormituksen vähentämistä sekä pinta- ja pohjavesien kunnostustoimia. Lisäksi tarvitaan yhteishankkeita kuntien, alueen asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja muiden paikallisten yhteisöjen kanssa. Tehostamisohjelmalla tuetaan erityisesti rehevien järvien, merenlahtien ja virtavesien tilaa parantavia kunnostushankkeita sekä lajien säilymisen ja monimuotoisuuden kannalta tärkeitä vesien kunnostushankkeita. Myös hankkeita tukevien alueellisten vesien- ja merenhoidon verkostojen toimintaa ja niiden kehittymistä tuetaan.

Tuettavien hankkeiden arvioinnissa ja priorisoinnissa huomioidaan hanketyypistä riippuen mm. kohdevesien tila ja onko toimenpiteen tarve tunnistettu vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmissa. Tärkeitä kriteereitä ovat myös valmiudet hankkeen käynnistämiseen ja se miten laajasti toimenpiteet palvelevat alueen asukkaita ja virkistyskäyttöä. Arvioinnissa huomioidaan myös ovatko hankkeen tulokset hyödynnettävissä muissa kohteissa, ja miten hankkeen vaikutuksia voidaan seurata.   

Vesiensuojelun tehostamisohjelman (2019-2021) painopisteitä ovat maatalouden vesiensuojelu, lähivesien kunnostaminen, kaupunkivesien hallinta sekä Suomen aluevesillä sijaitsevien hylkyjen saneeraus. Vesiensuojelun tehostamisohjelmaan on varattu kaikkiaan 15 miljoonaa euroa valtion vuoden 2019 talousarviossa.

Haku

Avustushakemukset jätetään ELY-keskuksen yleisten asiointilomakkeiden liitteenä osoitettuna Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Hakuohjeet ja –lomakkeet ovat ELY-keskuksen verkkopalvelussa osoitteessa ely-keskus.fi – Palvelut – Rahoitus ja avustukset.

Avustushakemus on mahdollista toimittaa myös sähköpostilla osoitteella kirjaamo.etela-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi tai postitse Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, kirjaamo, PL 262, 65101 Vaasa.

Hakemukset on toimitettava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen viimeistään 10.5.2019.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.