JPK:n kausi päättyi tappiosta huolimatta hyvissä tunnelmissa

Jere Lapinkorpi teki pudotuspeleissä tehot 1+1, Jukka-Markus Alanen pronssiottelussa maalin.

Julkaistu:

Aihe:

PRONSSIMITALIT jäivät Pietarsaareen, kun Los Bombersin kokenut joukkue takoi kahdeksan maalia kauden viimeisessä ottelussa JPK:ta vastaan. JPK menetti pelin hallinnan ensimmäisen erän tehokkaasta hyökkäyspelistä huolimatta ja pronssit katosivat ulottuvilta toisessa erässä, kun kotijoukkue tehtaili kuusi osumaa.

–Pelikuri karkasi, vaihdot venyivät, eikä kentällä tehty niitä asioita, joita valmennus edellytti. Tulos näkyi taululla, kertoi joukkueen tiedottajana toimiva Petri Koskenmäki.

Silti kaudesta jää hänen mukaansa iso, vahva plussa. Pelaajatilanne oli haastava muutaman pelaajan lopetettua ja osan ollessa armeijassa.

–Viikkoa ennen kauden alkua ei tiedetty, pystytäänkö pelaamaan, mutta lähdimme riskillä. Jos olisimme jättäneet kauden väliin, uskon, että moni kokenut pelaaja olisi lopettanut, eivätkä olisi välttämättä myöhemmin aloittaneet uudestaan. Onneksi C-junioreissa oli nuoria, joita pystyimme nostamaan peleihin.

Syksy oli treenaamattoman kesän jälkeen raskas.

–Oltiin kunnottomia ja jalattomia, kun pelattiin aina vajaalla joukkueella ja harjoituksetkin vain kerran viikossa, mutta kyllä se kunto siitä nousi.

Pudotuspeleihin lähdettäessä Koskenmäki sai kuulla että ”turhaan lähdette sinne häviämään”.

–Kun hävisimme Muikille 5–0, tiesin, että kyllä me tämän voitamme. Pelissä oli paljon hyviä asioita. Seinäjokeakin vastaan oli hyvät pelit, kaksi matsia meni jatkoajalle. Tarjosimme kovan vastuksen, vaikka he ovat vielä hiljattain pelanneet kakkosdivaria.

JPK:N tulevaisuus näyttää hyvältä. Ensi kauden osalta julkistetaan kevään aikana iloisia pelaaja- ja valmennusuutisia.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.