Sote-menot painoivat Kauhavan miinukselle

KAUHAVAN kaupungin talousarvio vuodelle 2018 oli 0,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuoden 2018 tilinpäätös on kuitenkin selvästi budjetoitua heikompi, 4,8 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupungin taseen 31.12.2018 kumulatiivinen ylijäämä on 9,2 miljoonaa euroa, mutta alijäämä vähentää siitä 4,8 miljoonaa euroa.

Vuosikatteeksi muodostui 0,6 miljoonaa euroa, mikä on 35 euroa/asukas. Vuosikate kattoi 9,3 prosenttia poistoista. Poistoja tehtiin 6,0 miljoonaa euroa.  

Perusturvan osuus kaupungin vuoden 2018 käyttötalousmenoista oli 58,2 prosenttia, kun osuus vuotta aikaisemmin oli 56,0 prosenttia. Perusturvan menot muodostuvat kaupungin maksuosuuksista Kuntayhtymä Kaksineuvoiselle, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille, Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle ja Seinäjoen kaupungille ympäristöterveydenhuollosta sekä eläkemenoperusteisista maksuista. Kauhavan vuoden 2018 maksuosuus Kaksineuvoisen omaan toimintaan ylittyi 2,2 miljoonalla eurolla. Sekä Eskoon että sairaanhoitopiirin budjetoidut maksuosuudet ylittyivät, sairaanhoitopiirin 2,2 miljoonalla eurolla. Kokonaisuutena Kauhavan maksuosuus Kaksineuvoiselle nousi 4,4 miljoonaa euroa budjetoitua suuremmaksi.

Kaupungin oma toiminta toteutui selvästi budjetoitua edullisemmin. Käyttötalousmenot jäivät 2,3 miljoonaa euroa budjetoitua pienemmiksi. Erityisesti henkilöstömenot toteutuivat 0,9 miljoonaa budjetoitua pienempinä. 

Vuoden 2018 verotuloennuste epäonnistui pahoin kaikkien kuntien osalta. Syynä oli valtiovarainministeriön virhe kunnallisveron määrästä kilpailukykysopimuksen astuttua voimaan 2017. Tämä aiheutti kunnille loppuvuodesta 2018 noin 400 miljoonan euron veroleikkauksen, mikä merkitsi Kauhavan kaupungille -2,6 miljoonaa euroa.

Vuonna 2018 Kauhavan kaupunki investoi 11,4 miljoonalla eurolla. Summa koostui pääasiassa Kauhavan koulukeskuksesta, jonka rakentaminen alkoi huhtikuussa. Se on toteutunut etupainotteisesti. Toinen merkittävä hanke oli Alahärmään rakennettu Metsäkulman päiväkodin laajennus, joka valmistui marraskuussa. Investointien rahoitukseen otettiin uutta lainaa. Kaupungin lainakanta nousi 5,8 miljoonalla eurolla edellisestä vuodesta. Asukasta kohden laskettuna lainamäärä on 3 021 euroa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.