Terho tutustui Järviseudun liikuntahankkeisiin

Ministeri Sampo Terho tutustui Järviseudulla maanantaina muun muassa liikuntahankkeisiin.

Julkaistu:

Aihe:

EUROOPPA-, kulttuuri- ja urheiluministeri ja Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho sekä sinisten kansanedustaja Reijo Hongisto pysähtyivät maanantaina Evijärvellä, Vimpelissä ja Alajärvellä osana pienimuotoista Etelä-Pohjanmaan-kiertuetta.

Evijärvellä kaksikko tutustui erityisesti suunnitteilla olevaan kuntosaliin, johon Evijärven kuntoilukeskus on hakenut valtion rahoitusta 30 prosenttia eli noin 195 000 euroa. Vimpelissä puolestaan toivottiin tukea paitsi liikuntahallin sisätilojen peruskorjaamiseen sekä uusien liikuntatilojen, kuten tekojääradan ja pump track -radan tekemiseen. Peruskorjauksiin käytetään 160 000 euroa ja suunnitteluun 10 000. Vimpelissä paikalla ollut Lappajärven kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi ehdotti, että myös Lappajärven urheilukentän viereen rakennettavaa liikuntahallia varten heruisi rahaa.

Noiden hankkeiden lisäksi kuntien edustajat ottivat esille muita Järviseutua koskettavia haasteita. Terho listasi jälkeenpäin pari käytännön asiaa, jotka hänelle olivat jääneet Järviseudulta mieleen.

–Selkeitä terveisiä on tullut esimerkiksi siitä, että tiestöä pitää ylläpitää, että — vaikka kotiseudulla viihtyykin — pääsee kulkemaan myös muuallakin. Toinen on tietenkin se, että ylipäänsä elinkeinojen tulevaisuus pitää turvata niin, että ympäri maata ja myös näillä seuduilla löytyy kunnon rehellisiä työpaikkoja myös jatkossa.

HELMIKUUN lopussa uutisoitiin kolmen sinisten kansanedustajan ilmoittaneen, etteivät he pysy soten valinnanvapauden takana. Terho korosti, että vielä ei olla loppuäänestyksessä.

Mainos

–Meidän tavoite, kuten kaikkien hallituspuolueiden on tällä hetkellä, on pitää nimenomaan katse pallossa, että saadaan ylipäätään aikaiseksi se loppuäänestys ennen kuin tämä vaalikausi loppuu kesken. Se on kyllä ihan kansallisen tason onnettomuus, jos sotea ei päästä viemään maaliin. Kunhan päästään sinne loppuäänestykseen, sitten käydään vielä keskustelua itse kunkin kanssa, yhdessä ja erikseen, että ei kai kukaan nyt halua aloittaa vielä kerran alusta. En usko, että edes oppositiossa oikeasti halutaan aloittaa enää alusta.

Tuoreen kannatuskyselyn mukaan sinisiä äänestäisi prosentti suomalaisista. Terholta kysytäänkin usein, miten he aikovat houkutella äänestäjiä.

–Puoluekannatus, jota gallupissa kysytään, ei ole se, mihin minä luotan, vaan se on henkilökannatus. Meidän henkilöt on tunnetumpia kuin uusi puolue, joka on toiminut vasta vähän yli vuoden.

Millainen on Sinisen tulevaisuuden tulevaisuus eduskuntavaaleissa?

–(Pohjanmaalla) on hyvä lista, joka (tuli tiistaina) julkiseksi, josta moni voi yllättyä. Siellä on komeita nimiä koko joukko, ja täältä kyllä tullaan saamaan edustajia sillä listalla lävitse vähintään se yksi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.