Hannu Kallinki myi laiturinsa

Julkaistu:

Aihe:

VUONNA 1989 lappajärveläiset Antti ja Hannu Kallinki perustivat Laatupelti Oy:n.

–Olimme ensin nelisen vuotta Helsingissä, mutta tietysti matkatöissä muuallakin. Teimme rakennuspeltitöitä, Hannu Kallinki muistelee.

Veljekset kehittivät 1990-luvulla yritykselleen oman tuotteen, elementeistä koottavan rantalaiturin. Aluksi runko oli rautaa, mutta pian materiaali vaihtui.

–Laitureita on tehty 19 vuotta alumiinirunkoisina. Siitä tuli siistimpi ja huomattavasti kevyempi.

Rungon osat hitsataan alumiinipalkeista. Kansirakenteet ovat painekyllästetystä puusta tehtyjä lavereita.

–Antti oli mukana Laatupellin perustamisesta lähtien, mutta nyt jo yli kymmenen vuotta olen omistanut sen yksin.

Laatupelti on toiminut vuokrahallissa Karvalassa, tarkemmin Hevosaholla.

KALLINKI korostaa, että LP-laiturit seisovat omilla jaloillaan rantavedessä. Hän luonnollisesti kehuu itse kehitettyä tuotetta suhteessa kilpaileviin ratkaisuihin.

–Jos vesi on syvää rannassa, saatetaan ehkä tarvita kellukelaituria. Toisin kuin LP-laituri, kellukelaituri kuitenkin vaatii jonkinlaisen ankkuroinnin, se keikkuu, kun sillä kävelee, ja on raskas vetää rannalle.

Muita kuin kiinteitä laitureita voi harvoin jättää paikoilleen talveksi. Viimeistään kevätjäät runtelevat ne.

–LP-laituri tehdään kevyistä, irrotettavista elementeistä, joten se on helppo pystyttää ja purkaa ilman työkaluja. Ikäihminenkin jaksaa syksyllä nostaa rungon osat rannalle ja kasata laverit siihen päälle.

PERUSMALLI on kaksipenkkinen, mutta lisäelementeillä sitä voi laajentaa neljä- tai kuusipenkkiseksi.

–Kyllä laitureita muutama tuhat olen myynyt eri puolille Suomea. Jälleenmyyjiä on noin viisikymmentä suunnilleen alueella Sodankylä, Kuusamo, Mikkeli, Pälkäne. Näen valmiita laitureita usein, kun kesällä kiertelen asuntoautolla.

Ensi kesänä kiertelyyn jää entistä enemmän aikaa, koska kolmenkymmenen yrittäjävuoden jälkeen Kallinki siirtyy eläkkeelle. Viime kuussa hän myi LP-laitureihin liittyvän liiketoiminnan.

Kallinki ei siis myynyt Laatupelti-osakeyhtiötään, vaan kaiken, mikä liittyi laitureihin, kuten käyttöoikeuden LP-laituri-nimeen, mallit, työkalut sekä yhteydet alihankinta- ja myyntiverkostoon.

–Olen tietenkin tyytyväinen, että löysin jatkajat. Tänä keväänä käyn heitä vielä opastamassa, mutta oman osakeyhtiöni ajan alas.

LP-LAITUREIDEN uusi valmistaja on LP-Invest Oy, jonka Mikko Jokiniva ja Aku-Matti Juttuniemi perustivat tammikuussa.

–Kuulimme tästä mahdollisuudesta syksyllä ja innostuimme heti. Saimme kaupassa valmiin toimintamallin, sanoo Jokiniva.

–Sen verran nälkäisiä olemme, että pyrimme laajentamaan myyntiverkostoa Etelä-Suomeen ja varsinkin Itä-Suomeen. Siellä riittää vettä.

Jokiniva asuu Kauhavalla, mutta vietti nuoruusaikansa Lappajärvellä. Hänen isänsä Jorma Jokiniva johti viitisentoista vuotta silloista Pohjanmaan terveyskylpylä Kivitippua.

Aku-Matti Juttuniemi on pitkään ollut isänsä Kari Juttuniemen kanssa yrittäjänä lappajärveläisessä Konehuolto Juttuniemi Oy:ssä. Se harjoittaa autojen huoltamista ja korjaamista sekä rengasmyyntiä.

Konehuolto Juttuniemi jatkaa toimintaansa entiseen tapaan. Halli ja myymälä sijaitsevat Söyringintien varrella.

–Meillä on vanha halli Hernesniemessä. Laiturinosien valmistamisen aloitimme siellä. Katsotaan sitten myöhemmin, miten tilanne kehittyy, toteaa Juttuniemi.

YRITYKSENSÄ kautta parivaljakko perustaa myös autoliikkeen.

–Mikko ja minä olemme harrastaneet autokauppaa monia vuosia yhdessä ja erikseen, Juttuniemi mainitsee.

Jokiniva lisää, että hän aloitti autojen maahantuonnin ja myymisen vuonna 2010 palkkatöiden ohessa. Tuore yhtiö LP-Invest myy laitureita LP-laitureina, mutta autokauppaa se tekee nimellä LP-Tech.

–Meillä on sekä erikoisempia amerikkalaisia autoja että tavallisia käyttöautoja. Laitamme juuri myyntikalustoa riviin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.