• Neea Kataja ja Eveliina Havinen ovat tyytyväisiä Vimpelin lukion yhteisöllisyyteen ja opiskelijoiden etuihin.

Vimpeli houkuttelee lukiolaisia opiskelijapaketin eduilla

LUKIO houkuttelee uusia opiskelijoita opiskelijapaketilla, johon kunnanvaltuusto myönsi 20 000 euron määrärahan. Sitä markkinoidaan muun muassa lähialueiden yhdeksäsluokkalaisten vanhemmille järjestettävissä vanhempainilloissa sekä kori- ja pesäpallotoimijoiden parissa.

–Yritämme edelleen houkutella opiskelijoita muualta. Mielenkiintoa koulua kohtaa on ollut, totesi rehtori Marko Timo.

Tällä hetkellä lukiossa opiskelee 78 opiskelijaa, joista 13 on muualta kuin Vimpelistä.

OPISKELIJAPAKETTI sisältää ilmaisia oppikirjoja opiskelijoiden lainattavaksi, ilmaisen välipalan kahdeksan tunnin päivinä, Kelan tukeman koulukyydin myös Halsua-Veteli -suunnalta sekä kannettavan tietokoneen opintojen ajaksi puolella sen normaalihinnasta. Lisäksi lukiolaisilla on mahdollisuus edulliseen soluasumiseen Opintien varrella. Vetovoimatekijöitä ovat myös palloilulinja ja Liikkuva opiskelu -hanke.

Lukio avustaa oppilaan koulukustannuksissa tarjoamalla ensimmäisen vuoden kurssien oppikirjat, joiden arvo on noin 750 euroa. Koulu on myös osallistumassa Järviseudun lukioiden hankkeeseen, jossa myös jatkajat ja abit voivat hyödyntää kirjastoa oppikirjojen hankkimisessa.

–Kannettavat tietokoneet ovat olleet meillä käytössä noin viiden vuoden ajan. Niistä on ollut vuosittain vähän erilaisia sopimuksia, mutta päivitys ja huolto kuuluvat hintaan. Konetta ei ole pakko tätä kautta ostaa, mutta suurin osa opiskelijoista tekee niin.

OPISKELIJAKUNNAN tuore puheenjohtaja Neea Kataja ja sihteeri Eveliina Havinen pitävät Liikkuvaa koulua yhtenä parhaista koulun palveluista.

–Personal trainer-palvelu on ihan superhyvä juttu, joka räätälöidään opiskelijan tarpeiden mukaan. Se varmasti vetoaa nuoriin, Havinen totesi.

–Ei ole ehkä toista lukiota, jossa on tällainen mahdollisuus, Timo sanoi.

–Hanke on katkolla ja rahoitus auki, mutta se jatkuu normaalina toimintana ainakin jossakin muodossa. On liikuntatuokiota ja teemapäiviä. Sitä rummutetaan ja viedään eteenpäin.

–On kiva, kun tavalliseen kouluviikkoon saa vaihtelua, Kataja kertoi.

PALLOILULINJA vetää opiskelijoita yli kuntarajojen.

–Reilu puolet muualta tulevista opiskelee palloilulinjalla, kaikkiaan reilu neljäsosa kaikista opiskelijoista. Ei kaikki silti liikuntaa ole, mitä tarjotaan: on kieliä ja valinnaisia, joissa lukioiden yhteistyö Google Meet -palvelulla mahdollistaa pientenkin opetusryhmien toteutumisen. Väittäisin, että meillä on pienenä lukiona jopa keskisuuren lukion kurssitarjonta.

Yhteistyö Järviseudun lukioiden kesken toimii tiiviisti ja myös käytännössä.

–Lukioiden aikataulut on järjestetty niin, että niissä kaikissa yhteistyökurssien tunnit alkavat samaan aikaan.

Pieni lukio on joustava ja hyvä yhteisö

URHEILIJANA arvostan koulun joustavuutta, totesi ratsastusta harrastava Eveliina Havinen.

–Kun olin kolme kuukautta Saksassa harjoittelemassa, pystyin tekemään opintoja etänä itsenäisesti. Täällä myös opiskelijoiden vapaa-aika otetaan huomioon, jokainen kohdataan yksilönä. Pienistä ryhmistä johtuen välit opettajiin ovat läheisemmät. En muista, että mitään kehittämisideaa, jonka opiskelijat olisivat esittäneet, olisi tyrmätty.

–Lukio on hyvä yhteisö: opettajilta saa apua kurssivalintoihin ja opiskelijakuntaa kuullaan, Neea Kataja kertoi.

–Asiat yritetään hoitaa täällä opiskelijan edun mukaisesti.

Vimpelissä lukion päivään voi mahtua kahdeksan oppituntia, mikä antaa opiskelijoille mahdollisuuden paitsi laajempaan kurssivalikoimaan, myös koulupäiviensä suunnitteluun.

–Jos on hyppytunti, voi ehtiä kotiin ratsastamaan tai päiväunille tai vaikka tehdä läksyt koululla, sanoi Havinen.

KUUDEN JAKSON järjestelmä tekee opetuksesta tiiviimpää ja Katajan mukaan mielenkiinto säilyy paremmin, kun kurssit vaihtuvat useammin.

Muitakin hyviä puolia löytyy Vimpelin lukiosta.

–Suomen parhaat vanhojentanssit, listasi Kataja.

–Toinen on tosi hyvä kouluruoka. Opiskelijat ovat tyytyväisiä, kun salaateistakin löytyy valinnan varaa.

Marko Timo totesi ilmapiirin olevan rennon ja työteliään.

Jaa juttu: