Kuntosalin käyttäjille kysely

Parhaimmillaan neljästi viikossa salilla käyvän Tuulia Salon kokemuksen mukaan Kortesjärven punttisalin laitteet ovat huonossa kunnossa.

Julkaistu:

Aihe:

KAUPUNGIN liikunnanohjaaja Katja Kankaansyrjä laatii maaliskuussa Kortesjärven kuntosalin käyttäjille ja koulun henkilökunnalle kyselyn kuntosalin laitteista ja välineistä.

–Kun palaan maaliskuussa töihin, kysyn heiltä, mitä laitteita sinne kaivataan, ja että onko siellä jotain sellaisia laitteita, mitä voitaisiin poistaa, kertoo tällä hetkellä sairauslomalla oleva Kankaansyrjä. –Sehän on ollut ongelmana siellä, että laitteita on ehkä liikaakin. Kysyn myös, voitaisiinko tilaa järkevöittää jotenkin.

Elämänlaatupalvelualueen esimies Päivi Paavola kertoo, että koko Kauhavalle on tälle vuodelle käyttötaloudessa varattu kalustoon ja kalustohankintoihin yhteensä 15 000 euroa.

–Tämä summa pitää sisällään kaiken, mitä vuoden aikana saatetaan tarvita kalustohankintoja, esimerkiksi rikkoutuneiden jalkapallomaalien tilalle hankittavat uudet maalit, rikkoutuneiden kuntosalilaitteiden tilalle hankittavat uudet laitteet ja niin edelleen. Summa ei siis ole kovinkaan suuri suhteessa kaupungin liikuntatilojen ja -alueiden määrään ja tarpeisiin. 

KYSELY tehdään, koska käyttäjien mielestä 78-neliöinen kuntosali on ahdas ja monet sen laitteista ja välineistä huonokuntoisia.

Sanna Sironen valmensi ja pelasi syksyyn asti KJV:n naisten lentopallojoukkueessa. Heillä oli punttisalilla yhteinen vuoro kerran viikossa, jolla kävi parhaimmillaan seitsemän naista.

–Ei tarvitse olla isokaan porukka, kun se jo jää pieneksi, hän sanoo. –Kulkuväyliä ei ole, ja treenatessa on aina joku tiellä. 

Vaikka kuntosalin varustelutaso riittänee useimmille, osa laitteista on huteria ja huonokuntoisia, ja ne ovat aiheuttaneet useita vaaratilanteita, kun painopakat ovat kaatuneet. Personal trainerin ja kehonrakennusta harrastavan Tuulia Salon mukaan laitteita on silti vähän, ja kun niitä menee välillä rikki, huoltoa on jouduttu odottamaan viikkoja.

–Se toisi itsellekin töitä, jos täällä olisi hyvä paikka, missä tehdä, sanoo parhaimmillaan neljästi viikossa Kortesjärven salia käyttävä Salo. –Silloin ihmiset haluaisivat käydäkin mielellään.

Ongelmana on myös esteettömyys.

Mainos

–Huonojalkaisen, apuvälinettä käyttävän on jo ensinnäkin todella hankala liikkua täällä, koska täällä on niin ahdasta, sanoo Jaana Visti, joka käy nykyisin itse salilla Evijärvellä. –Ja jos on vaikka huono tasapaino, silloin tarvitsee harjoittelua varten laitteita eikä pääasiassa vapaita painoja, kuten nykyään. Vanhemmille henkilöille, tai aloittelijoillekin, tarvitaan myös pienempiä painoja.

–Terveyspuolella lääkärissä käynnit ja muut vähenisivät, kun vanhukset pystyisivät pitämään itseään kunnossa käymällä salilla, sanoo eläkeläisten kuntoiluryhmässä käyvä Anna Rantala.

Punttisali pysyy nykyisissä tiloissa

ELÄKELIITON Kortesjärven yhdistys, KJV, Naisjalkapalloseura Kortesjärvi ja Kortesjärven palomiehet ry tekivät kaupungille keväällä 2018 esityksen, jossa he toivat esiin samoja ongelmia kuin Sironen, Salo, Visti ja Rantalakin.

Yhdistykset esittivät ratkaisuksi, että joko nykyisiä tiloja laajennettaisiin vähintään tuplasti suuremmiksi tai uudet vuokrattaisiin Suomelan kiinteistön alakerrasta.

Esitys käsiteltiin ennen joulua elämänlaatulautakunnassa. Kauhavan liikunnanohjaajat kävivät läpi kaikki kaupungin pyörittämät kuntosalit — muissa kaupunginosissa on tosin myös yksityisiä kuntosaleja — ja tämän selvityksen perusteella elämänlaatulautakunta totesi, että ”tilat, niissä olevat laitteet ja tilojen käyttömahdollisuudet mahdollistavat tasapuolisesti kuntalaisten kuntosalien käytön” ja että ”kaupungin tämän hetken ohjeistus on, että ensisijaisesti toiminnat järjestetään kaupungin omissa tiloissa.”

Remontin hintalapuksi olisi tullut kortesjärveläisten arvion mukaan 200 000 euroa. Suomelan vuokraus taas olisi ollut muutoin samankaltainen ratkaisu kuin Alahärmässä, jossa kaupunki myös vuokrasi kuntosalitilan ulkopuoliselta yrittäjältä, mutta vuokraltaan huomattavasti korkeampi.

–Alahärmän tilan vuokra oli muistaakseni 4 400 euroa vuodessa, ja olisiko Suomelan alakerrasta pyydetty 1 400 kuukaudelta, muistelee Jarkko Mattila elämänlaatulautakunnasta.

Elämänlaatulautakunta kuitenkin päätti, että kortesjärveläisille järjestetään kysely kuntosalin laitteista ja välineistä. Niitä uusitaan määrärahojen puitteissa, kuten muissakin kaupungin kuntosaleissa.

–Varmasti kortesjärveläisiltä tulee vinkkejä, mitä tarvitaan, ja varmasti kaupungin työntekijätkin tietävät, mitä siellä tarvitaan, mutta jos rahaa ei ole, niin se on hankala tilanne.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.