Lappajärven lukiossa tähdätään avaruuteen ja maan uumeniin

Luonnontieteiden painottuessa saa myös meteoriitin aikaansaama järvi sijansa oppimisympäristönä.

Lappajärven lukio valmistautuu lukiouudistukseen lisäämällä ja monipuolistamalla luonnontieteiden opetusta. Lukiossa ensi syksynä käynnistyvä luonnontieteellinen linja parantaa mahdollisuuksia alan jatko-opiskeluun sekä jo ylioppilaskirjoituksissa menestymiseen.

Opiskelijoille tämä merkitsee vaihtelua oppimiselämyksiin, sillä luonnontieteellisen linjan opetukseen kuuluvat sekä avaruuskurssi että perehtyminen geologian ilmiöihin järistyksineen ja purkauksineen. Opetukseen kuuluu myös kenttätyöjakso.

Lisäksi käydään läpi paikalliset geokohteet, kuten kaivokset, louhokset ja itse Lappajärvi ympäristöineen. Oma osansa on tutustuminen alan julkaisuihin. Samalla opiskelijat perehdytetään luonnontieteiden opiskeluun korkeakouluissa. Tiivistyvä yhteistyö lukioiden ja korkeakoulujen kesken perustuu uuteen lukiolakiin. Kokonaisuudesta oppilas saa merkinnän päästötodistukseen ja erillisen todistuksen.

Sivistysjohtaja Tarja Puron mukaan Lappajärven lukion nimi tullaan muuttamaan; nimeksi harkitaan Lappajärven geolukiota. Luonnontieteiden painottuessa saa myös meteoriitin aikaansaama järvi sijansa oppimisympäristönä. Alueella tehdään jo nyt paljon järveen ja sen mineraaleihin liittyvää tutkimusta, ja muutaman vuoden kuluessa järven rantakunnat todennäköisesti hakevat järvelleen Geopark-statuksen.

Uudet lukiolaiset saavat tietokoneen ja ensimmäisen vuoden oppikirjat ilmaiseksi. Muualta tulevilta opiskelijoilla on mahdollisuus majoittua Kivitipussa hyvin edullisesti kunnan tukemalla vuokralla. Kivitipun uimahalli ja kuntosali ovat majoittuvien oppilaiden käytössä maksutta. Kylpylähotellin kuntosali on jatkossa ilmaiseksi kaikkien Lappajärven lukiolaisten käytössä. 

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Veikko Leväniemi kirjoittaa lappajärveläissyntyisen diplomaatin Kirsti Päällysahon tapaamisesta Vladimir Putinin kanssa.

Tuntematon heppu olikin Putin

TIETOKIRJAILIJA Jussi Pekkarinen kirjoitti ulkoministeriön töpinästä ministeriön 100-vuotisjuhlien kunniaksi veijarihenkisen ”Ei pelkkää glamouria”. Yksi töpinän

Sami Alasara muistuttaa, että haasteita riittää ja niitä on tulossa jatkossakin.

Syksyn tuulia 

SYKSY koputtelee tulollaan ja luonto hiljentyy kohti talvea, mutta kunnissa sen kun vauhti kiihtyy. Alkuvuodesta

Bingoilta keräsi mukavan kokoisen porukan pelaamaan yhden ja kahden rivin sekä täyden lapun palkinnoista.

Karvalan Unskilla pelattiin bingoa

KARVALAN Unskilla Lappajärvellä aloitettiin keskiviikkona bingoillan vietto, josta yrittäjät Heli ja Veli-Matti Saariaho toivovat jatkuvaa

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.