”Mistä sovitaan, siitä pidetään kiinni”

Jouni Kujalan Kujakon Oy valmistaa sahatavaran jatkojalostajille räätälöityjä ratkaisuja suunnittelusta huoltoon ja käyttökoulutukseen saakka. Helge Nylander työstää Finnlamellin projektia.
Mekaanisen puunjalostusteollisuuden laitteita ja kuljetinjärjestelmiä valmistavan Kujakon Oy:n toimitusjohtaja Jouni Kujala on valittu Alajärven Vuoden Yrittäjäksi.

Kujala uskoo tinkimättömän työmoraalin, ammattitaitoisten työntekijöiden, sovittujen aikataulujen toteuttamisen ja onnistuneiden projektien olevan avain luottamuksellisiin asiakassuhteisiin sekä yrityksen menestymiseen.

–Mottona on: mistä sovitaan, siitä pidetään kiinni.

Jouni Kujalalla on takana 30 vuoden yrittäjäura.

–Kun olin koulun jälkeen töissä metallialan yrityksessä, tuli mieleen, että tämä voisi olla se oma juttu.

Kipinän synnyttyä Kujala oli mukana neljän muun kanssa perustamassa ensimmäistä metallialan yritystään.

Kujakon Oy viettää ensi vuonna 20-vuotisjuhliaan. Yritys toimi ensimmäiset vuotensa Vimpelissä, sopimusvalmistajan tiloissa, sekä vuokrasi kokoonpanotilat läheisistä teollisuustiloista. Alajärven teollisuusalueella Kujakon on toiminut vuodesta 2004. Neljä vuotta myöhemmin tehdyn laajennuksen myötä tiloja on nyt käytössä reilut 2 000 neliötä.

–Henkilökunnan vahvuus vaihtelee vuosittain ja projektien suuruuden mukaan. Enimmillään on yli kymmenen henkilöä, tällä hetkellä hallin puolella työskentelee kuusi työntekijää.

KUJAKONIN toiminta on projektiluontoista.

–Projektit ovat yleensä pitkäkestoisia, sillä yhden kohteen valmistaminen kestää keskimäärin viidestä kahdeksaan kuukautta. Suurin yksittäinen kauppa tehtiin muutamia vuosia sitten Saksaan. Toimituksen suuruus oli luokkaa yhden vuoden liikevaihto. Kaupan suuruutta kuvaa myös se, että laitteita lähti noin 20 rekkakuljetusta, kuvailee Kujala jatkojalostuslinjan toimitusta.

Tällä hetkellä Suomi on yrityksen päämarkkina-alue. Yrityksellä on pitkäaikaisia asiakassuhteita muun muassa Luoman Puutuotteen ja Finnlamellin kanssa. Niiden myötä tehdyt kaupat ovat muodostaneet huomattavan osan Kujakonin myynnistä.

Kujakon on toimittanut HOISKO CLT:lle kaikki linjan mekanisointilaitteet. Kujakon Oy on mukana Clt Finland Oy:n arvoketjussa ja yksi yrityksen omistajista.

Myös Kujakon on toimintansa alusta alkaen rakentanut laajaa yhteistyöverkostoa.

–Kaikkia toimintoja ei ole haluttu tuoda itselle, vaan esimerkiksi koneistus on teetetty koko ajan vimpeliläisellä HT-Metalli Oy:lla. Myös muita toimintoja on ulkoistettu.

Tällä hetkellä käynnissä olevista projekteista suurimpia ovat Finnlamellin sormijatkolinja sekä Honkarakenteen Karstulan tehtaalle tuleva hirsihöyläämö.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.