Alajärveläisille tuomioita

Julkaistu:

Kategoria:

,

VUONNA 1962 syntynyt alajärveläinen nainen sai Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa vuoden ehdollisen rangaistuksen törkeästä petoksesta ja törkeästä kavalluksesta.

Petoksen nainen teki vuosina 2009-2015, kun hän haki useilta eri lainanantajilta luottoja tyttärensä pankkitunnuksilla. Luottofirmat maksoivat rahat tyttären tilille, jota nainen hallitsi. Etelä-Pohjanmaan ulosottovirastossa oli 28. huhtikuuta perusteettomia perittäviä saatavia tyttären nimissä 17 818, 39 euroa. Menettelystä aiheutui asianomistajille eli luotonantajille vähintään 78 170,08 euron taloudellisen vahingon vaara. Oikeuden mukaan teko on ollut kokonaisuutena arvostellen tärkeä.

Kavallus on tapahtunut vuosina 2011-2015, kun nainen anasti hallussaan olleita tyttärensä rahavaroja 20 170 euron arvosta. Hän otti niitä omaan käyttöönsä muun muassa pelaten niillä rahapelejä netissä.

Nainen kiisti syytteet petoksesta ja kavalluksesta, mutta myönsi teonkuvaukset oikeiksi. Hän kiisti tarkoituksenaan olleen hankkia etua itselleen ja kertoi ottaneensa luottoja tyttärensä nimiin, koska hänen ja hänen miehensä luottotiedot eivät olleet kunnossa. Perheen huonon taloudellisen tilanteen vuoksi nainen rahoitti elämää pikaluotoilla, jotka oli tarkoitus maksaa takaisin. Merkittävä osa luotoista oli kuitenkin tullut maksetuiksi. Tyttären rahavarat nainen kertoi käyttäneensä tämän tarpeisiin, ja vaikka myönsikin pelanneensa rahapelejä ongelmaksi asti, hän kiisti tehneensä sitä tyttärensä rahoilla. Koska menoista ei pidetty kirjaa, jäi osittain epäselväksi, minkä verran rahaa tyttären omiin menoihin oli kulunut. Oikeus totesi tuomion perusteluissa, että naisen taloudellinen tilanne oli niin huono, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia maksaa takaisin ottamiaan lainoja.

Koska molempien syytekohtien minimirangaistus on 9 kuukautta, yhteinen vankeusrangaistusaika syytekohdista on vuosi. Nainen voi suorittaa sen ehdollisena. Nainen velvoitetaan korvaamaan luottoyhtiöille aiheuttamansa tappiot sekä tyttärelleen kohdan 1 eli 17 818, 39 sekä kohdan 2 eli 18 500 euron vahingot viivästyskorkoineen

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

KAHDEN alajärveläismiehen sekä nuoren naisen rikollinen elämäntapa aiheutti töitä sekä virkavallalle että käräjäoikeudelle. 1992 syntynyt mies tehtaili talvesta 2017 alkaen lieviä petoksia netissä. Hän kauppasi ihmisille tuotteita, joita hänellä ei ollut aikomustakaan toimittaa. Tulot katteettomista kaupoista olivat noin 30 eurosta 160 euroon.

Viime vuoden elokuussa mies jäi yhdessä toisen, 1990 syntyneen miehen kanssa kiinni pidettyään hallussa marihuanaa sekä huumausaineeksi luokiteltavia lääkeaineita omaan käyttöön sekä myyntitarkoituksessa. Mies on toistuvasti jäänyt kiinni huumausainerikkomuksista, rattijuopumuksista sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hän on syyllistynyt myös näpistykseen. Viime kesänä hän jäi kiinni myös ampuma-aseen laittomasta hallussapidosta, johon syyllistyi 1997 syntyneen alajärveläisnaisen kanssa. He kertoivat saaneensa aseen neljänneltä henkilöltä,1994 syntyneeltä mieheltä, joka kuitenkin käräjäoikeudessa kielsi omistaneensa aseen. Syyte hylättiin.

Miesten kanssa liikkunut nuori nainen todettiin syylliseksi myös huumausaineen käyttörikokseen. Hänet tuomittiin ampuma-ase- ja huumausainerikoksesta 35 päiväsakkoon. Pistooli tuomittiin valtiolle.

Alajärveläismiehet myönsivät syytekohdat ja korvausvaatimukset oikeiksi ja myönsivät korvausvaateet oikeiksi.  1992 syntynyt tuomittiin 35 eri rikoskohdasta 3 kuukauden ja 15 päivän vankeuteen sekä ajokieltoon vuoteen 2020 saakka. Hänelle esitettiin ehdotonta tuomiota, koska hänet on tuomittu aiemminkin ja hänet on todettu sopimattomaksi valvontarangaistukseen. Hänet myös velvoitettiin korvaamaan aiheuttamansa vahingot sekä päihdetutkimukset ja rikosuhrimaksu. Mies ilmoitti tyytymättömyytensä päätöksestä, joten se ei ole vielä lainvoimainen.

Myös 1990 syntyneen, huumekauppoihin osallistuneen riketililtä löytyi auton kuljettamista luvatta, huumausaineen käyttörikoksia, vahingonteko ja lieviä petoksia.  Hänet tuomittiin 20 päiväsakkoon.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.