Vimpeliläiset voimat SuperLenderin takana

Matti Latvala ja Jaakko Vihriälä odottavat SuperLenderin lanseerausta. Silloin muuttuu todeksi yli vuoden kestänyt työ sovelluksen eteen.
Jakamistalous on ollut viime vuosina räjähdysmäisessä kasvussa, ja kasvu jatkuu yhä. Kuukauden sisään julkaistaan SuperLender-sovellus, joka mahdollistaa lähes minkä tahansa hyödykkeen lainaamisen korvausta vastaan. Sovelluksen takana on nelikko, jonka jäsenistä kolme on lähtöisin Vimpelistä; Matti Latvala, Jaakko Vihriälä ja Toni Aho. Yrityksen kotipaikaksi valittiin Vimpeli, koska sen toiminta ei ole paikkaan sidottua.

–Haluamme muuttaa tapaa omistaa ja käyttää tavaroita tekstiilipesurista moottoriveneeseen, kertoi Latvala.

-Kaikkien ei tarvitse omistaa kaikkea. Esimerkiksi monet koneet ovat kalliita ja jos niitä tarvitsee muutaman kerran vuodessa. Miksi en lainaisi niitä muille, ja kattaisi korvauksella vaikka ylläpitokustannukset. Siinä kiittävät omistaja, lainaaja ja luontoäiti, Latvala listaa.

SuperLenderin parissa on tehty töitä kesästä 2016 saakka ja nyt palvelua koekäytetään viimeisten viilausten tekemiseksi.

On ollut onnea löytää oikeat henkilöt oikeille paikoille, kuten sovelluskehitykseen ja koodaukseen, Vihriälä sanoi.

Iso asia on luottamus; rahaliikenne kulkee palvelun kautta, mikä tuo turvaa ja helpottaa lainaamista.

SuperLenderin toivotaan tavoittavan suuren yleisön. Lanseerauksessa haetaan isoa huomioarvoa.

–Hyötyjen sanallistaminen on haasteena. Molemminpuolinen hyöty kulkeutunee puskaradion välityksellä. Uusia käyttäjiä saadaan, kun ihmiset hoksaavat, että voivat ansaita vaikkapa lainaamalla suksiboksiaan, Latvala totesi.

–Sama koskee lomamökkiä, moottorikelkkaa ja varastotilaa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Vilma Metsälä (vas.), Mari Takala ja Noora Mäenpää ovat tyytyväisiä siihen, miten aktiivisesti suomalaiset laittavat paistinrasvat kiertoon.

Kinkkutemppu tulee jälleen – yhden kinkun rasvasta valmistetulla dieselillä pääsee jopa kolme kilometriä

K-market Veto osallistuu myös tänä vuonna, kahdeksatta kertaa, Kinkkutemppu-kiertotaloustempaukseen. Jouluruokien valmistuksesta syntyvät paistinrasvat voi tuoda kaupan keräyspisteeseen kierrätettäväksi 18.12.2023-7.1.2024. Kinkkutemppu kierrättää jo kahdeksatta joulua peräkkäin paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. Kekseliäs kiertotalouskampanja onnistui viime vuonna keräämään 45 tonnia rasvajätettä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.