Koululle väistötilat Jamilta

Julkaistu:

Aihe:

Lappajärven sivistyslautakunta päätti noin viikko sitten esittää kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että alkuopetuksen yksikön sisäilmaongelmien vuoksi korvaavia luokkatiloja hankittaisiin Kivikoululta.

Nyt sivistyslautakunta kuitenkin päätti, että väistötilat otetaan Järviseudun ammatti-instituutilta (Jami).
–Kun esitystä alun perin tehtiin, ei ollut tiedossa kuin kolme opetustilaa sieltä. Sitten soitettiin ja tarjottiin neljättä tilaa sekä mahdollisuutta käyttää yksikön tietokoneluokkaa, kertoo Lappajärven yhteiskoulun rehtori Matti Mäkelä.
–Sivistyslautakunta keskusteli asiasta pitkään ja tulivat tähän tulokseen. Väistötilat on kaikkein järkevintä toteuttaa näin.
Vaikka väistötilat helpottavat yhteiskoulun tilaongelmaa, ahdasta on edelleen.
–Tämä ratkaisu helpottaa, mutta ei poista ahtautta. Nyt odotellaan, josko Jamilta löytyisi vielä lisää tiloja, Mäkelä toteaa.

Juttua korjattu 20.3. kello 18.49. Muutettu virheellinen tieto päätöksestä siirtää opetus Kivikouluun.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.