Heikki Risikosta Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien hallitus valitsi kokouksessaan 22. helmikuuta Heikki Risikon. Hän aloittaa tehtävässään 18.4. Risikko on

Alajärven kaupungin työntekijät ovat mukana Hymis-liikuntakampanjassa, jossa kilpaillaan Suomen huippukuntoisimman kunnan tittelistä. Kampanjassa osallistujakunnille järjestetään
Penkkaripäivässä riitti hulinaa läpi Järviseudun, kuten keskiviikkona ilmestyneessä lehdessä käy ilmi. Toimittajilta tarttui mukaan myös
Keskiviikkona ilmestyneessä lehdessä on iso paketti Järviseudun lukioiden vanhojen tansseista. Sähkeessä on videomuodossa tanssin taikaa
Väinöntalon eli Järviseudun museon kokoelmiin kuuluvien muinaissuksien ikää selvitetään kevään aikana Ruotsin Uppsalassa. Muinaissukset ovat
JOKAMIEHENOIKEUS, SAUVAKÄVELY, ASTIANKUIVAUSKAAPPI, ÄITIYSPAKKAUS. Tuttuja juttuja meille suomalaisille. Edellä mainitut asiat ovat ennen kaikkea suomalaisia

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien hallitus valitsi kokouksessaan 22. helmikuuta Heikki Risikon. Hän
Alajärven kaupungin työntekijät ovat mukana Hymis-liikuntakampanjassa, jossa kilpaillaan Suomen huippukuntoisimman
Penkkaripäivässä riitti hulinaa läpi Järviseudun, kuten keskiviikkona ilmestyneessä lehdessä käy
Keskiviikkona ilmestyneessä lehdessä on iso paketti Järviseudun lukioiden vanhojen tansseista.
Väinöntalon eli Järviseudun museon kokoelmiin kuuluvien muinaissuksien ikää selvitetään kevään
JOKAMIEHENOIKEUS, SAUVAKÄVELY, ASTIANKUIVAUSKAAPPI, ÄITIYSPAKKAUS. Tuttuja juttuja meille suomalaisille. Edellä mainitut
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.