Lukijan mielipideartikkeli:

Vastine Evijärven kunnalliselämän tilasta

Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa 29.6.2016 kunnanvaltuutettu Lasse Vertanen otti kantaa Evijärven kunnalliselämään otsikolla Evijärven kunnalliselämän alhoa. Kirjoituksessa viitataan kunnanvaltuuston kokoukseen 21.6.2016 ja kunnanhallituksen päätöksiin 19.8.2013 ja 9.9.2013. Nämä päätökset Vaasan hallinto-oikeus kumosi 7.7.2015. Tämä on tuotu avoimesti esille vuoden 2015 tilinpäätöksessä.
Tilintarkastaja tarkastaa osana kunnan tilintarkastusta myös kunnan hallinnon toimintaa. Vuoden 2015 tilintarkastuskertomuksen mukaan kunnan hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Edellä mainitut kaksi kumottua päätöstä on mainittu tilintarkastuskertomuksessa. Hallinto-oikeuden päätös on myös käsitelty asianmukaisesti tilintarkastajan kanssa ja tarkastuslautakunnassa.

Mainos

Kunnan hallintoa on helppo arvostella ja tarttua vanhoihin asioihin. Kunnan hallinto ei näe Evijärven hallinnon olevan kuvaillun surkealla ja matalalla tasolla. Nykyinen kunnan hallinto tekee parhaansa toimien avoimesti, tasavertaisesti ja oikeellisesti. Lukijan loolan kirjoituksessa viitataan hallinnon itseriittoisuuteen kohdentamatta väitettä kuitenkaan sen tarkemmin. Emme tätä itseriittoisuutta kunnan hallinnon tämän hetkisessä toiminnassa tunnista.
Kirjoituksessa viitattiin myös kunnan talouteen osana hallinnon surkeaa tilaa. Vuonna 2014 kunta teki osaltaan Hanhikosken voimalaitoksen myynnin ansiosta reilusti ylijäämäisen tuloksen. Tilinpäätös olisi ollut positiivinen myös ilman satunnaisia eriä. Vuoden 2015 tilinpäätös oli toinen ylijäämäinen tilinpäätös peräkkäin. Viime vuosi toteutui positiivisesti pääosin hyvän oman toiminnan ja suotuisan verotulokehityksen ansiosta ilman satunnaisia eriä. Talous on toki tiukalla, mutta ylijäämäinen tilinpäätös ei osoita hallinnon surkeutta vaan pikemminkin sitä, että Evijärvellä on tehty monia asioita oikein ja talous on vähintäänkin kohtuullisella tasolla. Kun taloutta hoidetaan jatkossakin vastuullisesti, on Evijärvellä edellytykset saavuttaa vakaa ja tasapainoinen kuntatalous. Talouden tasapaino mahdollistaa kunnan laadukkaan toiminnan sekä itsenäisyyden.
Ihmisen elämässä ja kunnan toiminnassa korostuu sama realiteetti: mennyttä ei voi muuttaa, vain tulevaa voi. Evijärvellä pitäisi päästä myös kunnalliselämässä menneisyyden asioiden vellomisesta nykypäivään ja kunnan tulevaisuuden rakentamiseen. Kunnan toimintaa pyritään viemään eteenpäin ja kehittämään koko kuntaa.
Samaisessa valtuuston kokouksessa 21.6.2016 hyväksyttiin Evijärven kunnalle kuntastrategia, jolla kunnan tulevaisuutta rakennetaan vuoteen 2025 asti. Evijärvellä on vahvuuksia ja mahdollisuuksia enemmän kuin heikkouksia ja uhkia. Vahvuuksien ja mahdollisuuksien pohjalle voidaan rakentaa kunnan positiivista tulevaisuutta. Täällä on aidosti voimakas halu kehittää ja mennä eteenpäin. Hienoa on se että näissä hankkeissa on mukana paljon aktiivisia kuntalaisia ja yhteisöitä. Olisi hienoa, että kaikki kuntalaiset, luottamushenkilöt mukaan luettuina, olisivat mukana rakentamassa yhteistä tulevaisuuttamme ja parempaa Meidän kaikkien Evijärveä.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.