Evijärvi Euroopassa

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Ryhmä Evijärven lukion opiskelijoita osallistui viime perjantaina Euroscola-kokoukseen, johon oli kutsuttu koululaisryhmiä eri puolilta Euroopan unionia. Nuorten kokous järjestettiin Euroopan parlamentin tiloissa Strasbourgissa. Tapahtumassa oli mukana 460 opiskelijaa 20 jäsenvaltiosta. Evijärven lukio oli kokouksen ainoa suomalaiskoulu.

Euroscola on Euroopan unionin ohjelma, joka on tarkoitettu lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille. Koska Euroscolaan on aina kova tunku, mukaan valittavat koulut karsitaan hakemusten perusteella. Kouluilta vaaditaan hiljattain toteutettua, parhaillaan käynnissä tai suunnitteilla olevaa projektia, joka liittyy jollakin tapaa Euroopan unioniin, eurooppalaisuuteen tai kansainvälisyyteen.

Evijärven lukion opiskelijat ja opettajat suunnittelivat ohjelmaan hakiessaan oman Euroscola-kurssin, jonka aikana on perehdytty pakolaisuuteen. Kurssi huipentuu koululla toukokuussa järjestettävään päätösseminaariin, jossa ryhmätyöt esitellään. Seminaarissa käydään myös läpi Euroscola-kokouksen antia.

Mainos

Strasbourgin kokous tarjosi tuhdin tietopaketin EU:n toiminnasta. Lehtemme raportoi matkasta myöhemmin keväällä. Matkalla mukana olleena voin todeta, että Evijärven lukiolaiset edustivat maatamme tyylikkäästi. Nuoret ovat rohkeita, sanavalmiita ja kielitaitoisia.

Euroscola-kurssi on vaatinut paljon tekijöiltään, niin opiskelijoilta kuin opettajiltakin. Se on ollut jälleen kerran hieno osoitus siitä, kuinka pieni maalaislukiokin voi olla kansainvälinen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.