Sanna Kangasmetsä Evijärveltä voitti Järviseudun Sanomien kestotilaajien kesken arvotun lumilingon. Nyt sille onkin käyttöä; viikonvaihteessa lunta on tulossa ennusteen mukaan vielä lisää.

Jaa tämä juttu:
BETLEHEMISTÄ joka vuosi liikkeelle lähtevää Rauhantulta vievät maailmalla eteenpäin partiolaiset. Viime vuonna Rauhantuli paloi Suomessa
EVIJÄRVEN sivistyslautakunta jakoi 28. marraskuuta kulttuuritoimen toiminta- ja kohdeavustukset. Aiemmin syksyllä järjestetyllä hakukierroksella kulttuuritoimen toiminta-
PAKKASLUMEN narskuntaa, tonttuja, lasten iloisia kasvoja, tunnelmallisia kohtaamispaikkoja sekä tietysti valkohapsinen joulupukki olivat osa lauantai-illan
ETELÄ-POHJANMAAN ja Alajärven Yrittäjien järjestämä omistajanvaihdosten myytinmurtajailta kokosi kymmenkunta kiinnostunutta kuulijaa Punaisen Tuvan Viinitilalle Alajärvelle.
EVIJÄRVEN terveyskeskuksen kellarissa on torstai-iltaisin menoa ja meteliä. Yhden suuren huoneen täyttää valtava, kiemurteleva autorata,
ANTTI AHOPELTO siirtyi yrittäjäksi vuoden 2020 tammikuun lopussa, toimialanaan musiikki ja sähköpuolen palvelut. Helmikuun ajan

Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.