Vaikka sana adventti tuli länsimaisen kristinuskon perinteestä ja tarkoittaa joulun odotuksen aikaa, ukrainalainen kulttuuri on muodostanut oman valmistautumiskiertonsa vuosisatojen ajan. Meidän esi-isiemme näkökulmasta joulukuun alku ei ollut pelkkä kalenterimerkintä: juuri tästä ajankohdasta alkoivat talven rituaaliperiodit — kodin järjestäminen, sisäinen keskittyminen, suojelusesineiden ja perhemuistojen käsittely. Tämä oli hiljainen mutta syvällinen valmistautuminen valon syntymään keskellä vuoden pimeintä aikaa.
Joulukuu on perinteisesti ollut yhteisten iltahetkien – nuorten ja naisten kokoontumisten – kausi. Iltahetket olivat samalla käsityökoulu, sosiaalisten kontaktien tila ja tapa viettää aikaa yhdessä pitkinä talvi-iltoina. Siellä kehrättiin lankoja, ommeltiin juhlapaitoja, kirjottiin pyyhkeitä ja valmistettiin juhlavaatteiden elementtejä. Iltahetkillä oli myös tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä: ne antoivat nuorille mahdollisuuden kommunikoida, laulaa ja luoda yhteistä kulttuuritilaa.
Yksi joulukuun keskeisistä valmisteluista oli suojelusesineiden tekeminen. Keskeinen paikka oli diduh – sitoumus viimeisestä tai ensimmäisestä sadosta, joka symboloi suvun läsnäoloa, hyvinvointia ja esi-isien muistoa. Sadonkorjuukimppu oli juuri tuo viimeinen niitetty kimppu, ja siihen liittyi vuoden päättymisen ja viljan elinvoiman säilyttämisen idea.
Ei vähempää tunnettu symboli oli olkinen hämähäkki, joka ripustettiin kattoon. Hämähäkki edusti muinaisina aikoina maailmankaikkeutta ja harmoniaa, ja sen liikettä ilmassa pidettiin hyvänä merkkinä: mitä kevyemmin se heilui, sitä suotuisammaksi uskottiin talon energia.
Joulukuun käytäntöihin kuului myös kynttilöiden valmistus, kodin koristelu luonnonmateriaaleilla – kuivakukkien, muratin, nauhojen ja kudottujen elementtien avulla.
Joulunajan paaston alku määritti ruokaan ja arkeen liittyvän kurinalaisuuden. Joulukuussa valmistettiin vilja- ja kasvisruokia, kuivattuja hedelmiä juomaa varten, hunajajuomia ja kvasseja. Juuri tähän aikaan emännät järjestivät talven varastot. Seuraavissa artikkeleissa voidaan tarkastella yksittäisiä reseptejä, rekonstruoituna etnografisten merkintöjen perusteella.
Joulukuu on täynnä rituaalipäiviä, jotka määrittelivät nuorten elämän rytmin. Katerynan päivänä tytöt ennustivat tulevaa sulhasta, Andriyn aikana nuoret kokoontuivat rohkeisiin ja iloisiiin juhliin, joissa sallittiin leikillisiä kepposia. Johdatus pidettiin rajana syksyn ja talven kierron välillä, sään tarkistamisen ja tulevan sadon arvioinnin päivänä. Nämä päivät eivät vain rikastuttaneet arkea, vaan valmistivat psykologisesti yhteisöä juhlaan.
Ennen joulua tapahtuva puhtaus ukrainalaisessa kodissa ei ollut pelkkää siivousta. Se oli symbolinen tilan uudistaminen. Ennen joulua isoäidin kodissa valkaistiin seinät, ripustettiin puhtaita pyyhkeitä, vaihdettiin huivit ikoneissa, valmisteltiin juhlavia liinoja. Kaikki tämä loi suojan ja kodikkuuden tunteen sekä loi odotuksen tulevasta suuresta juhlasta. Koti ei ollut vain asuinpaikka, vaan perheen universumin symboli.
Nykyään kiinnostus aitoihin käytäntöihin on selvästi kasvanut. Kutomisen, diduhien ja olkihämähäkkien työpajat kokoavat ihmisiä, jotka haluavat tuntea yhteyden juuriinsa. Toreilla esiintyy käsityöläisiä, jotka jäljittelevät vanhoja tekniikoita; nuoret etsivät autenttisia koriste-elementtejä koteihinsa. Tämä ei ole vain tämän päivän muotia, se on tarve löytää vakaus ja tuki kulttuuriperinteistä.
Joulunaika, riippumatta siitä, missä olet – Ukrainassa, Suomessa tai muualla –, on jotain paljon syvempää kuin juhlakoristeet ja menu. Se on tila perhesuhteille, sisäiselle järjestäytymiselle ja kulttuuriselle jatkuvuudelle.
Seuraavissa artikkeleissa avaan tarkemmin tämän kierron eri elementtejä, sillä isovanhempieni perheessä joulu ja siihen valmistautuminen olivat erityisiä, ja ne jäivät mieleeni lapsuudestani.
Vuosien myötä olen tullut siihen tulokseen, että joulukuu ansaitsee, että sitä kuunnellaan tarkasti – ja että sen kauneus löydetään uudelleen joka vuosi.
Svitlana Zubenko
