Lappajärveläissukuisen Kalle Kniivilän uusin tietokirja ”Maa joka heräsi” kertoo ukrainalaisten ajatuksia sodasta. Kirja tuo ääneen tavalliset ukrainalaiset, opettajat, aktivistit, pakolaiset ja jopa papin. Hänen isänsä Antero Kniivilä on syntyisin lappajärveläisiä, ja saa jälkisanoissa yhdessä Annamari-äidin kanssa kiitoksen suomenkielisen käsikirjoituksen viimeistelystä.
Teos kuljettaa lukijan läpi Ukrainan lähihistorian aina Tšernobylin räjähdyksestä itsenäisyyden vuosiin, kansannousuihin, Krimin miehitykseen ja täysimittaiseen sotaan Venäjää vastaan. Ukraina-kuva ei ole mustavalkoinen, vaan esille pääsevät huonot johtajat, korruptio ja maan itä- ja länsiosien erot. Kirjaan haastatteluja tehdessään Kniivilä majoittui yhdessä pakolaisten kanssa Lvivin kaupungin jalkapallostadionilla.
–Toisin kuin useimmilla muilla täällä, minulla on koti, johon palata, hän pohtii pakolaiskeskuksesta poistuessaan.
Kniivilän haastatteleman papin Mykola Kryginin onnistui perheineen paeta Butšan kaupungista pikkubussin kyydissä evakuointikäytävän kautta venäläisten tiesulkujen läpi. Jälkeenpäin hän sai kuulla venäläismiehityksen aikana tapahtuneesta siviilien tapoista, kidutuksista ja raiskauksista. Sellaisten asioiden tekijöissä ei papin mielestä ole jäljellä mitään inhimillistä, vaan Jumalan antama rakkauden käsky on unohtunut. Toinen haastateltu, entinen opettaja Olha on varma, että donetskilaisten enemmistö ei halunnut olla tekemisissä Venäjän kanssa sen masinoitua joukkoja Itä-Ukrainaan 2014.
–Kaikki se höpinä veljeskansoista. Mitä helvetin veljeskansaa se on, joka meitä pommittaa, lataa senioriopettaja.
Taistelua käydään menneisyyden ja tulevaisuuden välillä
Toimittaja Tatjana Kurmanovan mukaan sota on yhdistänyt kansan aivan uudella tapaa. Kaikkia Ukrainassa yhdistää nyt ajatus siitä, että voi kuolla milloin tahansa, missä tahansa. Taistelua käydään menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, kulkeeko Ukraina ajassa eteenpäin vai taaksepäin.
–Tämä on aatteiden sotaa, me sodimme neuvostojärjestelmän jäänteitä vastaan, hän muotoilee kirjassa.
Euroopan journalistiliiton mukaan 17 toimittajaa on kuollut Ukrainassa sodan alkamisen jälkeen. Järjestö Toimittajat ilman rajoja tukee hätätukiohjelmassaan Ukrainan toimittajia jakamalla energialaitteita medialle tiedonsaantioikeuden turvaamiseksi. Kysyn sähköpostitse Kniivilältä, tunsiko hän pelkoa työskennellessään Ukrainassa.
–Kävin vain Lvivissä ja pääkaupunkiseudulla, en lähelläkään rintamaa, joten suurta syytä pelkoon ei ollut, hän vastaa aluksi.
–Viimeisenä päivänä kyllä aamun pommitus Kiovassa ja osuma muutaman sadan metrin päähän asunnostani hätkäyttivät, ja lähdinkin sitten kiireen vilkkaa kotimatkalle etuajassa. Junamatkalla takaisin Puolaan kyllä tuntui kivalta, kun vihdoin päästiin rajalle ja rajan yli, mutta kotijoukot olivat varmasti enemmän huolissaan kuin minä, Kniivilä kertoo.
Järviseudun Sanomissa Svitlana Zubenko on lehtijutuissaan pitänyt hienosti esillä Ukrainan rikasta kulttuuriperintöä. Millaista osaa oma kulttuuri, demokraattisten arvojen puolustaminen ja itsenäisyys merkitsevät puolustussodassa?
–Kuten kirjassa yritän kertoa, oman kielen ja kulttuurin merkitys ukrainalaisille on vuonna 2014 alkaneen sodan myötä, ja varsinkin vuoden 2022 hyökkäyksen jälkeen vahvistunut, Kniivilä sanoo.
–Sodan ja miehityksen seurauksena ukrainalaiset ovat entistä konkreettisemmin ymmärtäneet, mitä itsenäisyyden menetys voisi merkitä, hän jatkaa.
60-vuotias Kniivilä asuu Lundissa ja on ruotsalaisen Sydsvenska Dagbladetin Venäjään erikoistunut toimittaja. Edellisen kirjan ”Putinin pahin vihollinen – Aleksei Navalnyin tarina” päätösluvulla päivitetty taskukirjapainos julkaistiin viime vuonna. Onko jo suunnitelmia seuraavasta kirjasta?
–Uudesta kirjasta ei ole vielä konkreettista suunnitelmaa, tuntuu vaikealta kirjoittaa mitään laajempaa niin kauan kun sota jatkuu.
Tapani Tyynelä
