Vimpelissä valmistaudutaan ensi kesänä todelliseen suurtapahtumaan, kun Saarikenttä Festivaali järjestetään jälleen, tällä kertaa poikkeuksellisesti yksipäiväisenä ja osana Pesisfestivaalien vilkasta viikonloppua. Lauantaina 18. heinäkuuta koettava Saarikenttä Festivaali toimii näyttävänä lisänä Itä–Länsi-otteluita, jonka järjestelyoikeudet myönnettiin Vimpelille ensi kertaa pitkään aikaan.
Itä-Länsi-viikonlopun vuoksi konserttia ei tänä vuonna voida järjestää itse Saarikentällä, mutta tapahtuma tullaan järjestämään aivan kentän kupeessa. Järjestäjät uskovat, että uusi sijainti tuo tapahtumaan jopa lisää intiimiyttä ja identiteettiä.
Poikkeuksellinen on myös järjestelypuoli: tänä vuonna VIP-aluetta ei järjestetä lainkaan, myyntiin tulee vain yhdenlaisia lippuja ja mahdollisesti tapahtuma tullaan järjestämään kokonaan K-18 iltatapahtumana. Tällöin ostetulla lipulla pääsee vain kerran alueelle sisälle.
Aiemmista vuosista poiketen Saarikenttä Festivaalin toteuttaa tänä vuonna Vimpelin Yrittäjät täysin itsenäisesti. Tämä näkyy muun muassa budjetissa.
–Konserttibudjetti on tästä syystä huomattavasti aiempia vuosia maltillisempi, kertovat Vimpelin Yrittäjistä sihteeri Eveliina Syrjälä ja puheenjohtaja Timo Vesala.
–Tällä kertaa emme jaa myöskään meluhaitta-lippuja, vaan kaikille tarjotaan tasapuolinen mahdollisuus ostaa liput huokeaan ennakkohintaan.
Lipunmyynti alkaa 4. joulukuuta kello 12 Ticketmasterin kautta.
–Ennakkotarjous on voimassa joulukuun loppuun, ja sen jälkeen hinta nousee portaittain, Syrjälä kertoo.
Syrjälä ja Vesala vinkkaavat, että ennakkolippu toimii erinomaisena joululahjana. –Loppuvuoden tarjous on niin edullinen, että siihen kannattaa kyllä tarttua.
”Tiedossa on menevää musaa”
Saarikenttä Festivaalin tulevan kesän musiikkikattaus nojaa vahvasti pohjalaisiin juuriin. Vahvan kannattajakunnan omaava Elonkerjuu on vahvistanut saapumisensa, ja paikallista ylpeyttä lavalle tuo Heels, rockabilly-henkisellä, tunnistettavalla omalla soundillaan.
Lisäksi esiintyjiä on tulossa useampia – tarkempi kattaus julkistetaan talven aikana. Vesalan mukaan tavoitteena on rakentaa ohjelma, joka puhuttelee niin pesisyleisöä kuin musiikin ystäviä laajemminkin.
–Tiedossa on menevää musaa, lupaa Syrjälä.
Saarikenttä Festivaalin yhteydessä Vimpelin keskustan ytimeen nousee myös perinteinen markkinakatu, jonka paikkavaraukset ovat jo käynnissä. Myyjille tämä tarjoaa tilaisuuden tavoittaa suuri festivaaliyleisö, kun Vimpeli täyttyy niin pesis- kuin konserttivieraista.
Lue myös:



