Juho ja Keshia Joensuun perhe elää kahdessa kulttuurissa: yhteinen tie alkoi Sri Lankasta, lapset syntyivät Suomessa, ja nyt perhe asuu Sri Lankassa. Molemmissa maissa on omat hyvät puolensa.
Vuonna 2007 Juho Joensuun elämä sai suunnan, jota hän ei 16-vuotiaana olisi osannut aavistaa. Evijärveläisen isän ja kortesjärveläisen äidin poika lähti vanhempiensa mukana Sri Lankaan Fida Internationalin jälleenrakennustyöhön vuoden 2004 tsunamin jälkeen.
–Minulla oli mahdollisuus jäädä Suomeen lukioon tai lähteä maailmalle. Seikkailunhalu voitti, Juho kertoo.
Muutto vei nuoren suomalaisen maahan, joka oli keskellä jälleenrakennusta. Vajaan vuoden kuluttua myös sisällissota kiihtyi uudelleen, joten ensimmäiset vuodet Sri Lankassa olivat poikkeuksellisia.
–Maata on rakennettu paljon. Tiet, muu infrastruktuuri ja monet palvelut ovat kehittyneet valtavasti, vaikka taloudellisia haasteita edelleen riittää.
Keshia Joensuun lapsuus oli yhtä lailla kansainvälinen. Hän syntyi Sri Lankassa, muutti viisivuotiaana vanhempiensa mukana Australiaan ja palasi muutaman vuoden kuluttua kotimaahansa. Myöhemmin tie vei Malesiaan opiskelemaan rakennusinsinööriksi.
Yhteinen tie alkoi Sri Lankassa
Pariskunta tutustui seurakunnan nuorten tapahtumassa Sri Lankassa.
–Luulin aluksi, että Juho oli hieman töykeä, mutta myöhemmin ymmärsin hänen olevan vain ujo. Huomasin kuitenkin heti hänen lempeät silmänsä, Keshia muistelee.
–Keshia oli niin kaunis, että olin itse liian ujo puhumaan, Juho nauraa.
Yhteinen usko ja arvot lähensivät paria. Ennen seurustelua he keskustelivat avoimesti tulevaisuudesta, perheestä ja elämäntavoistaan.
–Kun näkemykset erosivat, emme miettineet, miten minun tai sinun perheessäsi toimitaan, vaan mikä olisi kaikkein rakastavin tapa toimia, Keshia kertoo.
Avioliiton solmimisen jälkeen pari asui yhdeksän vuotta Suomessa. Lapset syntyivät täällä, mutta myöhemmin perhe päätti muuttaa Sri Lankaan.
–Halusimme, että lapsetkin saavat kokea, millaista on kasvaa ainakin osan lapsuudestaan Sri Lankassa, Keshia kertoo.
Kaksi maata, kaksi elämäntapaa
Useassa maassa asuminen on antanut parille mahdollisuuden tarkastella yhteiskuntia läheltä.
Keshian mukaan Sri Lankassa ihmiset ottavat toisensa vastaan avoimesti ja arki on spontaanimpaa kuin Suomessa.
–Ystävä voi soittaa ja kertoa olevansa aivan kulman takana. Sellainen on meillä tavallista.
Suomessa ystävyyssuhteiden rakentuminen vie enemmän aikaa, mutta niistä tulee usein hyvin läheisiä.
Yhteiskuntien suurimmat erot näkyvät sosiaaliturvassa. Suomessa perhevapaat, työttömyysturva ja eläkejärjestelmä luovat turvallisuutta. Sri Lankassa ihmiset joutuvat kantamaan paljon suuremman vastuun omasta toimeentulostaan ja tulevaisuudestaan.
Juho kertoo rakastuneensa Sri Lankaan jo ennen kuin tapasi tulevan vaimonsa.
–Se tuntui kodilta jo silloin. Luonto, kulttuuri ja ennen kaikkea ihmiset tekivät vaikutuksen.
Hänen mukaansa srilankalaiset ovat poikkeuksellisen vieraanvaraisia ja ottavat vieraat lämpimästi vastaan.
Kahden kulttuurin opit
Keshian mukaan Sri Lanka on käynyt läpi vaikeita aikoja, mutta ihmiset katsovat silti eteenpäin.
–Siellä näkee toivoa. Se antaa perspektiiviä myös vierailijalle.
Kahdessa erilaisessa yhteiskunnassa eläminen on opettanut pariskunnalle myös arvostamaan molempien vahvuuksia. Suomessa Keshia arvostaa turvallisuutta ja toimivia yhteiskunnan palveluja, Sri Lankassa ihmisten yhteisöllisyyttä ja kykyä löytää toivoa vaikeinakin aikoina.
–Kun maailmaa katsoo useammasta näkökulmasta, oppii arvostamaan sekä Suomea että Sri Lankaa, Keshia sanoo.
Juho nyökkää.
–Kulttuurit ovat erilaisia, mutta pohjimmiltaan ihmiset ovat kaikkialla hyvin samanlaisia.
Leevi Norrena



