Pesisfestivaaleilla järjestettiin lauantaina 11. heinäkuuta Vimpelin kyliä esittelevä kiertoajelu. Kunnan viestintäsihteeri Hanna-Riikka Uusitalo halusi tuoda muutamassa muussa kunnassa hyvää palautetta saaneen konseptin myös Vimpeliin. Reissu alkoi Vimpelin kunnantoimiston pihalta, suuntana Pokela. Oppaana toimi Seppo Kataja. Hän valotti Pokelan kehitystä veneyhteyden päässä olevasta saaresta kyläksi, jossa muun muassa valmistettiin voita vientituotteeksi Englantiin. Pokelasta on lähtöisin useampia kulttuuri- ja urheiluvaikuttajia kuten mestarikansanlaulaja Vimpelin Väinämöinen ja Liikalan pesäpallosisarukset. Vimpeli ja Pokela ovat merkittäviä paikkoja myös suomalaisessa sotilaskoulutuksessa, sillä vuonna 1917 perustettiin Vimpelin koulu, jonka 1. komppania harjoitteli Pokelassa. Tämä oli Suomen ensimmäinen sotilasopetuslaitos.
Katajalahden venesatama mielletään Lakaniemen kylään kuuluvaksi, mutta Seppo Kataja kertoi sen olevan vielä Pokelaa. Venesatamaa on kehitetty useiden erilaisten hankkeiden avulla, ja paikka onkin kesäisin varsin vilkas. Kioski, matonpesupaikka ja laiturit tuovat hyvän sään sattuessa paikalle paljon väkeä. Lakaniemen kylällä on ollut tiilitehtaita, pesula ja useampi kauppa. Kataja kertoi Lakaniemestä seuraavan kylän, Pyhälahden, olleen vimpeliläismiesten kokoontumispaikka sotaan lähtiessä.
Kalkkia ja tervaa
Metsäautoteitä pitkin matka jatkui Koskelaan. Aila Aho ja Hanna-Riikka Uusitalo kertoivat kalkkikivilouhoksen merkityksestä suomalaiselle maataloudelle. Ahon mukaan Koskelassa on nykyään noin 40 asukasta, mutta rekkaliikenne on kuitenkin vilkasta Nordkalkin louhosten vuoksi. Koskelan lisäksi kalkkikivi on tuonut lisäansioita Hallapuron tilallisille. Kalkinpolton toimintaperiaatteeseen, sen vimpeliläiseen historiaan ja kalkinpolttomestareiden sanastoon osallistujat tutustutti paikallinen asiantuntija Esko Mäkelä. Edellisen kerran Hallapurolla on poltettu kalkkia syksyllä 2019.
Sääksjärven kylää esitteli Yrjö Mäkelä. Kylässä on ollut asutusta 1500-luvulta lähtien. Asukkaat saapuivat Räyringin suunnasta, kun muualle Vimpeliin tultiin pääasiassa lännestä. Merkittävä tulonlähde on maatalouden lisäksi ollut tervanpoltto, ja tervaa lähti vientiin tynnyrikaupalla. Sääksjärvellä on ollut useampia kauppoja, mutta nyt kylänraitti on useiden muiden kylien tapaan aiempaa hiljaisempi. Nuorisoseuratoiminta on kuitenkin aktiivista, ja kylällä järjestetään monenlaisia markkinoita ja tansseja.
Matkan varrella kuultiin myös tietoa Lappajärven synnystä sekä Kraatterijärvi Geoparkista. Osallistujat vaikuttivat olevan varsin tyytyväisiä, ja esimerkiksi Vinnin ja Rantakylän tarinoiden ja historian jäädessä puuttumaan voi olettaa kiertoajelun saavan myös jatkoa.
Leena Rannanpää



