Siirry sisältöön
KAUHAVAN kaupunginhallitus päätti 28. lokakuuta esittää ensi vuoden tuloveroprosentiksi 9,1 ja kiinteistöveroprosenteiksi seuraavat: rakennusten yleinen 0,95, maapohjan yleinen 1,30, vakituisen asuinrakennuksen 0,55, muiden asuinrakennusten 1,10, voimalaitosten 3,00, yleishyödyllisten yhteisöjen 0,00 ja rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 2,00. ÄÄNESTYKSEN jälkeen kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle valtuustokaudeksi 2025–2029 valtuutettujen lukumääräksi 37 valtuutettua. VALTUUSTOLLE esitetään myös osakuntaliitosta, joka koskee 13 Vöyrin kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä ja sen on allekirjoittanut kymmenen henkilöä. Taustalla on Petterinmäen koulun sulkeminen, jota kyläläiset vastustivat. Matka Ylihärmän kouluun on lyhyempi kuin Oravaisiin, jonne Petterinmäen koulun toiminta on siirretty. Aiheesta julkaistua Kaupunginvaltuusto hyväksyi osakuntaliitoksen Kauhavalla – Järviseudun sanomat
HEINÄKUUSSA 2023 Evijärvellä tapahtuneesta pahoinpitelystä annettiin kansliatuomio Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa 17. lokakuuta. Syytetty, 2004 syntynyt mies, myönsi pahoinpitelyn, joka tapahtui iskemällä nyrkillä uhria kasvoihin. Tekoa edelsi nujakointi, jossa oli osallisena syytetyn läheinen henkilö. Tämä oli paininut uhrin kanssa kertaalleen ja soittanut syytetylle kuulostaen pelokkaalta, mutta oli käynyt uudelleen käsiksi uhriin jääden kuitenkin painissa tämän alle uhrin pyrkiessä rauhoittamaan tilannetta. Uhri oli juuri ollut nousemassa pois, kun syytetty saapui paikalle ja löi uhria ennalta varoittamatta. Uhri kaatui taaksepäin ja menetti tajuntansa. Käräjäoikeus toteaa, että rangaistuskäytännön mukaan voimakkaasta lyönnistä kasvoihin, josta seuraa leikkaushoitoa vaativa murtuma, tuomitaan vakiintuneesti vankeutta. Kuitenkin käräjäoikeus katsoo, että olosuhteet …
Elävää Järviseutua digikuvina