Siirry sisältöön
Makaronilaatikko, silakkapihvit, peruna ja kunnon kastike, kaalikääryleet… Eräiden kaupparyhmien lehdet kertovat jälleen tuttujen ja turvallisten ruokien tuovan lohtua ja pysyvyyttä tässä muutosta, kriisiä ja sotaa kaikuvassa maailman ajassa. Myös ystäväni, joka asuu parhaillaan Lähi-idässä, kertoi, että keittää juuri hernekeittoa ja paistaa pannarit jälkiruoaksi. On asioita, jotka pysyvät, toistuvat, muistuttavat menneestä, maadoittavan tähän hetkeen ja tuovat toivoa tulevaan. Tietty toistuvuus ja tuttuus kristityn elämässäkin tuo turvaa ja lohtua. Mieli tapailee lapsuudesta tuttua rukousta tai virttä, joka on kulkenut mukana elämän eri vaiheissa. Päivä vain ja hetki kerrallansa, ja muistamme taas, että tässä on kaikki, huomista emme voi etukäteen elää. Myös kirkon …
Sanna Marinin hallituksen aikana tehtiin hyvinvointivaltion kannalta merkittävä niin sanottu sote-uudistus. Haastattelin tästä käsitteestä järviseutulaisia, koska aiheesta oli kirjoitus Helsingin Sanomissa. Yhteydenpitoa oli ollut Suomen Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen (Kotus). Keskustelua on käyty niin hallinnollisesta, taloudellisesta kuin kielellisestäkin näkökulmasta. Jopa hyvinvointialueiden johtajatkin ovat myöntäneet, että monimutkainen ammattisanasto vieraannuttaa tavallisia kansalaisia. Kotuksen asiantuntijat ovat pitäneet hyvinvointialue-käsitettä epäonnistuneena ”hallintohirviönä”. Sana on pitkä ja hankala käyttää. Sana ”hyvinvointi” on käsitteenä laaja ja epämääräinen kuvaamaan organisaatiota, jonka päätehtävänä on hoitaa sairauksia ja tarjota sosiaalipalveluita. Kotus vastusti nimeä jyrkästi. Kotuksen mukaan termi on epämääräinen, vaikeaselkoinen, eikä se vastaa hyvän hallintokielen vaatimuksia. Sitä kritisoitiin myös ”neuvostotyyliseksi” ilmaukseksi, joka peittää hallinnollisen todellisuuden. Jotkut hyvinvointialueet ovatkin ottaneet käyttöön toisen nimen, esimerkiksi Soite, Pirha, Siun sote ja Pohde ja Eloisa. Sanaa …
Viimeisten vuosien aikana olen kirjoittanut artikkeleitani suomalaiseen paikallislehteen ja kertonut lukijoille elämästäni, lapsuusmuistoistani, vaikutelmistani ja kokemuksistani. Näiden tarinoiden kautta olen yrittänyt tutustuttaa ihmisiä kotimaahani Ukrainaan – sen kulttuuriin, tapoihin, kansanperinteisiin, ruokaan, käsitöihin sekä paikkoihin, joilla mielestäni on erityinen sielu ja jotka ansaitsevat tulla tunnetuiksi. ”Järviseudun Sanomat” on suomalainen paikallislehti, joka on jo monien vuosien ajan kertonut Järviseudun alueen yhteisöjen elämästä. Lehdessä julkaistaan uutisia, ihmisten tarinoita, kulttuuritapahtumia sekä kolumneja. Juuri tässä lehdessä ilmestyi myös oma palstani “Svitlanan silmin”. Minulle siitä tuli mahdollisuus puhua lukijoille avoimesti ja vilpittömästi, jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani sekä samalla rakentaa pientä kulttuurista siltaa kahden maan – Ukrainan …
Elävää Järviseutua digikuvina