Siirry sisältöön
Kesäteatteri Wanhat Wehkeet Karstulassa johdattaa katsojat tänä kesänä yhden suomalaisen viihdehistorian rakastetuimman taiteilijan, Vesa-Matti Loirin, elämän äärelle. Juse Venäläisen käsikirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä Vesku sai ensi-iltansa lauantaina 4. heinäkuuta. Vesa-Matti Loiri (1945–2022) oli poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija, joka ehti noin 60 vuotta kestäneen uransa aikana tehdä vaikutuksen näyttelijänä, muusikkona, koomikkona, tulkitsijana ja jopa urheilijana. Loirin ura ulottui elokuvista televisioon, konserttisaleihin ja teatterilavoille, ja hänen tulkintansa Eino Leinon runoista ovat iskostuneet pysyväksi osaksi suomalaista kulttuuriperintöä. Karismaattisella Loirilla oli ilmiömäinen kyky koskettaa yleisöä, niin tekee myös näytelmä. Veskun roolissa vaikuttavan suorituksen tekee soinilainen näyttelijä Jarkko Järvenpää, joka kertoo suhtautuneensa päärooliin suurella kunnioituksella. –Tähän …
Lappajärven Kalaveikkojen tiistai-illan onkikisoihin osallistui 30. kesäkuuta lähes 30 innokasta onkijaa. Tällä kertaa ongittiin Nissin rannassa, jossa veden syvyys vaihtelee 0,5 metristä 1,2 metriin. –Tämä on niin sanottu kakkospaikka, ei ollenkaan paras onkipaikka. On niin matalaa, että pohja ja kalat näkyvät. Varsinkin tänä kesänä vesi on tosi matalalla. Paras paikka on Halkosaaressa, kertoo onkikilpailujen järjestelyistä vastannut Pasi Lantela. Onkikilpailut järjestetään viikoittain eri paikoissa, kuten Rovastilan kanavassa, kalasatamassa ja Kivitipun rannassa. Kilpailuaika on kuudesta yhdeksään ja kaikki osallistujat palkitaan. Voittaja määräytyy painon mukaan, kalalla ei ole väliä. –Aika lailla sama porukka käy viikoittain 50–100 kilometrin säteeltä. Nytkin on porukkaa Pietarsaaresta, Kauhavalta …
Elävää Järviseutua digikuvina