Siirry sisältöön
Konkurssipesä myy Lappajärven keskustassa sijaitsevaa Liikemaneesia huutokauppa.comissa. Rakennukset on rakennettu vuonna 1978, aikana, jolloin Lappajärven keskustassa elettiin kasvun ja kehityksen vuosia. Liikemaneesi onkin vuosikymmenten varrella toiminut monelle työpaikkana, yritystoiminnan kotina ja tärkeänä osana keskustan palveluverkkoa. K-kaupasta on haettu viikoittaiset ruokaostokset ja Alko toi liikemaneesiin asiointia laajalti. Viimeisimmäksi Liikemaneesissa on toiminut hyvinvointialan yrityksiä ja Paino-Lampi. Sinne kunnostettiin myös kunnan nuorisotilat, sekä Järviseutu-seuran tilat, jossa aiemmin toimi pitkään Heikki Osmosen pitämä grilli. Myöhemmin Liikemaneesin tarinasta tuli osa laajempaa muutosta, joka on koskettanut varmasti jokaista pientä kuntaa: kaupan rakenteet ovat muuttuneet, palveluita on keskitetty ja suuria liikekiinteistöjä on jäänyt tyhjilleen. Kehitys osoittautui kohtalokkaaksi ja Liikemaneesi ajautui taloudellisiin ongelmiin useiden tilojen jäätyä tyhjilleen ja niiden yhtiövastikkeiden jäätyä rästiin. Suurin velkoja oli Lappajärven Lämpö Oy. Lappajärven kunnan omistusosuus Kiinteistö Oy Liikemaneesissa on 21,19 prosenttia. Huutokauppa.comin ilmoituksessa kerrotaan, että Liikemaneesin kiinteistö koostuu kolmesta rakennuksesta. Kokonaisuuteen kuuluu yhteensä kahdeksan liikehuoneistoa, asuinhuoneistoja sekä toimistotiloja. Kiinteistön …
YLE julkisti seitsemän Uuden Musiikin kilpailuun osallistuvaa artistia ja kokoonpanoa, jotka tavoittelevat paikkaa kevään Euroviisuissa. Mukana ovat seuraavat kilpailijat (suluissa päivämäärä, jona yhtyeen kilpailukappale julkaistaan): Etta – Million Dollar Smile (to 15.1.) , Linda Lampenius x Pete Parkkonen – Liekinheitin (pe 16.1.), Komiat – Lululai (ma 19.1.), Sinikka Monte – Ready To Leave (ti 20.1. ), Antti Paalanen – Takatukka (ke 21.1.), CHACHI – Cherry Cake (to 22.1.) ja KIKI – Rakkaudenkipee (pe 23.1. ) Järviseutulaisittain erityisen kiinnostava kilpailija on Komiat-yhtye, joka koostuu laulaja Aleksi Yli-Sissalasta, kitaristi-laulaja Samuel Järvisestä, harmonikansoittaja Antero Lindenistä, rumpali Eero Nummelasta ja basisti Juho Eskolasta. Yli-Sissala on alajärveläislähtöinen muusikko, …
Elävää Järviseutua digikuvina