On äiti laittanut kystä kyllin…
OTSIKKO on lainattu kaikille tutusta joululaulusta ja vaikka siinä on yksi outo sanakin, on selvää,

Otsikon kysymys tulee esille tuon tuosta, joten voisin hieman valottaa asian taustoja. Areenan avajaiset pidettiin
MENOSSA on vuoden pimein aika ja vaikka Järviseudulla aurinko pikkaisen pilkistää taivaanrannalla keskipäivän aikaan, ei
MUISTINI yltää aika hyvin 1960-luvun alkupuolelle ja tällä kertaa kohteena on luonto ja eläimet. Tuolloin
TARKKAAN ottaen vene laitetaan talviteloille eli käännetään ympäri paksujen puiden eli telojen päälle. Mökkiä tuskin
EN tiedä lukeeko näitä minun juttujani nuorempi väki, mutta tiedoksi kuitenkin, että taskunauris on kansanomainen
ITSENÄISYYSPÄIVÄN juhlavastaanotolle eli Linnan juhliin Presidentinlinnaan kutsutaan protokollan mukaan maan hallitus ja kansanedustajat sekä myös
JO pikkupoikana kiinnitin huomiota ja ihmettelin peltojen laidoilla olevia pari metriä leveitä, metrin korkeita ja
VARHAISLAPSUUTTA ja lapsuutta on mukava ja harmiton muistella, kun ei ollut huolta huomisesta ja leikit

OTSIKKO on lainattu kaikille tutusta joululaulusta ja vaikka siinä on
Otsikon kysymys tulee esille tuon tuosta, joten voisin hieman valottaa
MENOSSA on vuoden pimein aika ja vaikka Järviseudulla aurinko pikkaisen
MUISTINI yltää aika hyvin 1960-luvun alkupuolelle ja tällä kertaa kohteena
TARKKAAN ottaen vene laitetaan talviteloille eli käännetään ympäri paksujen puiden
EN tiedä lukeeko näitä minun juttujani nuorempi väki, mutta tiedoksi
ITSENÄISYYSPÄIVÄN juhlavastaanotolle eli Linnan juhliin Presidentinlinnaan kutsutaan protokollan mukaan maan
JO pikkupoikana kiinnitin huomiota ja ihmettelin peltojen laidoilla olevia pari
VARHAISLAPSUUTTA ja lapsuutta on mukava ja harmiton muistella, kun ei
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.