Some- ja peliaiheinen teemapäivä Evijärven kouluissa tuo esiin myös sen, kuinka tärkeitä some- ja pelimaailma ovat nuorille

Maria Lindholm, Hanna Rintamäki ja Virpi Mäkelä järjestävät Evijärven kouluihin some- ja peliaiheista teemapäivää.
Julkaistu:
Kategoria:
,
Aihe:

VALTAKUNNALLINEN peliviikko ja ehkäisevän päihdetyön viikko näkyy myös Evijärvellä. Kirkonkylän ja Särkikylän ala-asteilla, keskikoululla ja lukiossa järjestetään 5. marraskuuta aiheesta teemapäivä oppilaille ja heidän vanhemmilleen.

Sen lisäksi, että päivän aikana kerrotaan liiallisen pelaamisen ja somettamisen vaikutuksista, tavoitteena on auttaa vanhempia ymmärtämään, kuinka tärkeitä peli- ja somemaailma ovat nuorille.

KOULUPÄIVÄN aikana vieraaksi saapuu ehkäisevää päihdetyötä tekevän Ehyt ry:n edustajia sekä lastenlääkäri Antti Saari. Saari on tutustunut oppilaille ja heidän vanhemmilleen keväällä tehdyn peli- ja someaiheiseen kyselyn tuloksiin. Siinä kartoitettiin ruutuajan, ikärajojen noudattamisen ja kiusaamisen kaltaisia asioita.

–Hän kertoo lapsille ja nuorille, mitä terveydellisiä vaikutuksia liialla pelaamisella ja somen käytöllä on, erityisluokanopettaja Maria Lindholm kertoo. –Tarkoituksemme ei ole kieltää niitä kokonaan tai syyllistää ketään, vaan lisätä ymmärrystä siitä, millaisia vaikutuksia niillä on, kun niitä on liikaa.

Koulupäivän jälkeen on vanhempainilta, joka alkaa myös Saaren puheenvuorolla. Esimerkiksi etsivät nuorisotyöntekijät puolestaan puhuvat groomingista ja muista somemaailman ilmiöistä, ja Jannen Koneesta kerrotaan puhelimiin saatavista sisältörajoittimista.

Kuraattori Hanna Rintamäki kuitenkin korostaa, ettei hän halua mässäillä somen ja pelien vaaroilla, vaan illan aikana vanhemmat voivat tutustua erilaisiin toimintapisteisiin, joissa he voivat kokeilla itse retropelejä sekä K18-pelejä ja kuulla nuorilta itseltään siitä, kuinka tärkeää pelaaminen heille on.

–Eli ei puhuta vain pelaamisen vaaroista, vaan sitä, kuinka paljon se yhdistää ja kuinka paljon he löytävät sieltä hyviä asioita. Ainakin oma tavoitteeni on, etteivät pelit ja some olisi vanhemmille semmoinen mörkö, vaan se on myös hyödyllistä, kuraattori Rintamäki kertoo. –Nuoret tapaavat peli- ja somemaailman kautta samanmielisiä tyyppejä. Sieltä löydetyt kaverit ovat kuitenkin monelle nuorelle yhtä lailla tärkeitä kuin ”oikeat” IRL-kaverit.

TEEMAPÄIVÄ järjestetään yhteistyössä Evijärven kunnan opiskeluhuollon, MLL Evijärven, Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksen, etsivän nuorisotyön ja 4H:n kesken.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti