Kyläkummitoiminta käynnistyi Evijärvellä
KYLÄKUMMIT kokoontuivat Evijärvellä keskiviikkona 3. toukokuuta. Evijärven kyläkummimalli on Etelä-Pohjanmaan toinen lanseerattu kyläkummimalli. Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen

EVIJÄRVEN Uittomieskämpällä oli viime perjantaina juhlava tilaisuus, kun Evijärvi-Seuran Uittomieskämpälle luovutettiin Etelä- Pohjanmaan Rakennustaitosäätiön on myöntämä Rakentajalaatta. Laatta on Rakennustaitosäätiön laatta numero 20. Asiaa juhlittiin perjantaina 5. päivänä to…
KIRKAS kevätaurinko, makkara ja kahvi lämmittivät lauantaina markkinaväkeä SEO Kortesjärven perinteisillä Kevätpäivillä Kauhavan Kortesjärvellä.
Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin viikolla 18 eniten juttua, joka kertoi Alajärvellä päättyneestä maatalousyrittäjävalmennuksesta. Onnea vielä kaikille koulutuksen suorittaneille! Kaikkiaan julkaisimme kotisivullamme tällä viikolla noin 40 uutista.
LAPPAJÄRVELÄISEEN Niemelän-Peltokankaan perheeseen tuli syksyllä japanilainen Sayaka, 16. Hän osasi tullessaan suomea jonkin verran opiskeltuaan
LINTUBONGAUSTA ja luontokuvausta harrastava vimpeliläissyntyinen Ari Korpela kannustaa muitakin tutustumaan harrastukseen. Senkin kun voi aloittaa hyvin matalalla kynnyksellä.
–Lintubongauksen voi aloittaa vaikka ihan omasta lähiympäristöstään ja pikkuhiljaa sitten laajentaa revii…
ILMAISTA makkaraa, munkkikahvit, arvontaa ja tarjouksia. Niiden, sekä iloisten kohtaamisten perässä oli väki lähtenyt sankoin
JÄRVISEUDUN SANOMAT jalkautuu Evijärvelle lukijaillan merkeissä keskiviikkona 10. toukokuuta kello 18. Kunnantalon kahvioon ovat tervetulleita
KULUNEET kriisivuodet ovat saaneet monet tarkastelemaan omia rahatottumuksiaan uudesta näkökulmasta. Elämisen kulut ovat kallistuneet lyhyessä
VIMPELI tunnetaan pesäpallosta ympäri Suomen ja se onkin julistautunut pesäpallon pääkaupungiksi. Jo perinteeksi muodostuneita, suuren suosion saavuttaneita Vimpelin Pesisfestivaaleja vietetään jälleen tulevana kesänä 8.–16. heinäkuuta.
JO perinteeksi muodostunut Evijärvi-Veteli pyöräilymaaottelu on tulossa jälleen toukokuun alkupäivinä. Pyöräilymaaottelun ajankohdaksi on valikoitunut valtakunnallinen
JÄRVISEUDUN SANOMIEN tapahtumakalenteri tarjoaa paikallisille toimijoille alustan, jonne ilmoittaa kesätapahtumat ja muut kiinnostavat menot. Esimerkiksi
VIIME VUONNA ensimmäisen kerran järjestetty Jääkarhun kevätrieha saa jatkoa. Se järjestetään Evijärvellä Liikenneasema Mäntyhovin pihapiirissä lauantaina 13. toukokuuta kello 10–16 välisenä aikana.
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan edustajisto päätti kevätkokouksessaan maksaa Eepeen asiakasomistajille ylijäämänpalautusta vuoden 2022 tuloksesta. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille
Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaan -hankkeen edustajat kertovat Soinissa 10. toukokuuta hyvinvointialueen tulevista ja jo käytössä olevista digitaalisista palveluista. Tilaisuutta voi seurata myös etänä.
SYDÄNVIIKKOA vietetään 7.–14. toukokuuta. Monenlainen liikunta on hyväksi sydämen terveydelle. Arvokasta on arkinen liikkuminen kuten
JÄRVISEUDUN SANOMIEN perinteinen Kesäseutu-numero ilmestyy 7. kesäkuuta. Sen painos on 20 000 kappaletta ja se jaetaan
JÄRVILAKEUDEN kansalaisopiston kannatusyhdistyksen kokous pidettiin 26. huhtikuuta RoadHousessa, Kauhavan Alahärmässä.
Puutarhajätteille osoite EVIJÄRVELLÄ puutarhajätettä vastaanotetaan uudessa paikassa, jätevedenpuhdistamon takana ( Kaustisentie 154). Puutarhajätteet tulee lajitella
KEVÄISIÄ SÄVELIÄ kajahtaa ilmoille Evijärven auditoriossa tulevana maanantaina 8. toukokuuta, kun Keski-Pohjanmaan konservatorion oppilaat kokoontuvat esiintymään kevätkonsertissa kello 18.30 alkaen. Paikalle ovat kaikki musiikin ystävät tervetulleita kuuntelemaan ja nauttimaan oppilaiden…
KYLÄKUMMIT kokoontuivat Evijärvellä keskiviikkona 3. toukokuuta. Evijärven kyläkummimalli on Etelä-Pohjanmaan toinen lanseerattu kyläkummimalli. Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen
EVIJÄRVEN Uittomieskämpällä oli viime perjantaina juhlava tilaisuus, kun Evijärvi-Seuran Uittomieskämpälle luovutettiin Etelä- Pohjanmaan Rakennustaitosäätiön on
KIRKAS kevätaurinko, makkara ja kahvi lämmittivät lauantaina markkinaväkeä SEO Kortesjärven perinteisillä Kevätpäivillä Kauhavan Kortesjärvellä.
Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin viikolla 18 eniten juttua, joka kertoi Alajärvellä päättyneestä maatalousyrittäjävalmennuksesta. Onnea vielä kaikille koulutuksen suorittaneille! Kaikkiaan julkaisimme kotisivullamme tällä viikolla noin 40 uutista.
LAPPAJÄRVELÄISEEN Niemelän-Peltokankaan perheeseen tuli syksyllä japanilainen Sayaka, 16. Hän osasi tullessaan suomea jonkin verran opiskeltuaan
LINTUBONGAUSTA ja luontokuvausta harrastava vimpeliläissyntyinen Ari Korpela kannustaa muitakin tutustumaan harrastukseen. Senkin kun voi aloittaa
ILMAISTA makkaraa, munkkikahvit, arvontaa ja tarjouksia. Niiden, sekä iloisten kohtaamisten perässä oli väki lähtenyt sankoin
JÄRVISEUDUN SANOMAT jalkautuu Evijärvelle lukijaillan merkeissä keskiviikkona 10. toukokuuta kello 18. Kunnantalon kahvioon ovat tervetulleita
KULUNEET kriisivuodet ovat saaneet monet tarkastelemaan omia rahatottumuksiaan uudesta näkökulmasta. Elämisen kulut ovat kallistuneet lyhyessä
VIMPELI tunnetaan pesäpallosta ympäri Suomen ja se onkin julistautunut pesäpallon pääkaupungiksi. Jo perinteeksi muodostuneita, suuren suosion saavuttaneita Vimpelin Pesisfestivaaleja vietetään jälleen tulevana kesänä 8.–16. heinäkuuta.
JO perinteeksi muodostunut Evijärvi-Veteli pyöräilymaaottelu on tulossa jälleen toukokuun alkupäivinä. Pyöräilymaaottelun ajankohdaksi on valikoitunut valtakunnallinen
JÄRVISEUDUN SANOMIEN tapahtumakalenteri tarjoaa paikallisille toimijoille alustan, jonne ilmoittaa kesätapahtumat ja muut kiinnostavat menot. Esimerkiksi
VIIME VUONNA ensimmäisen kerran järjestetty Jääkarhun kevätrieha saa jatkoa. Se järjestetään Evijärvellä Liikenneasema Mäntyhovin pihapiirissä lauantaina 13. toukokuuta kello 10–16 välisenä aikana.
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan edustajisto päätti kevätkokouksessaan maksaa Eepeen asiakasomistajille ylijäämänpalautusta vuoden 2022 tuloksesta. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille
Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaan -hankkeen edustajat kertovat Soinissa 10. toukokuuta hyvinvointialueen tulevista ja jo käytössä olevista digitaalisista palveluista. Tilaisuutta voi seurata myös etänä.
SYDÄNVIIKKOA vietetään 7.–14. toukokuuta. Monenlainen liikunta on hyväksi sydämen terveydelle. Arvokasta on arkinen liikkuminen kuten
JÄRVISEUDUN SANOMIEN perinteinen Kesäseutu-numero ilmestyy 7. kesäkuuta. Sen painos on 20 000 kappaletta ja se jaetaan
JÄRVILAKEUDEN kansalaisopiston kannatusyhdistyksen kokous pidettiin 26. huhtikuuta RoadHousessa, Kauhavan Alahärmässä.
Puutarhajätteille osoite EVIJÄRVELLÄ puutarhajätettä vastaanotetaan uudessa paikassa, jätevedenpuhdistamon takana ( Kaustisentie 154). Puutarhajätteet tulee lajitella
KEVÄISIÄ SÄVELIÄ kajahtaa ilmoille Evijärven auditoriossa tulevana maanantaina 8. toukokuuta, kun Keski-Pohjanmaan konservatorion oppilaat kokoontuvat
KYLÄKUMMIT kokoontuivat Evijärvellä keskiviikkona 3. toukokuuta. Evijärven kyläkummimalli on Etelä-Pohjanmaan
EVIJÄRVEN Uittomieskämpällä oli viime perjantaina juhlava tilaisuus, kun Evijärvi-Seuran Uittomieskämpälle
KIRKAS kevätaurinko, makkara ja kahvi lämmittivät lauantaina markkinaväkeä SEO Kortesjärven
Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin viikolla 18 eniten juttua, joka kertoi
LAPPAJÄRVELÄISEEN Niemelän-Peltokankaan perheeseen tuli syksyllä japanilainen Sayaka, 16. Hän osasi
LINTUBONGAUSTA ja luontokuvausta harrastava vimpeliläissyntyinen Ari Korpela kannustaa muitakin tutustumaan
ILMAISTA makkaraa, munkkikahvit, arvontaa ja tarjouksia. Niiden, sekä iloisten kohtaamisten
JÄRVISEUDUN SANOMAT jalkautuu Evijärvelle lukijaillan merkeissä keskiviikkona 10. toukokuuta kello
KULUNEET kriisivuodet ovat saaneet monet tarkastelemaan omia rahatottumuksiaan uudesta näkökulmasta.
VIMPELI tunnetaan pesäpallosta ympäri Suomen ja se onkin julistautunut pesäpallon
JO perinteeksi muodostunut Evijärvi-Veteli pyöräilymaaottelu on tulossa jälleen toukokuun alkupäivinä.
JÄRVISEUDUN SANOMIEN tapahtumakalenteri tarjoaa paikallisille toimijoille alustan, jonne ilmoittaa kesätapahtumat
VIIME VUONNA ensimmäisen kerran järjestetty Jääkarhun kevätrieha saa jatkoa.
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan edustajisto päätti kevätkokouksessaan maksaa Eepeen asiakasomistajille ylijäämänpalautusta vuoden
Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaan -hankkeen edustajat kertovat Soinissa 10. toukokuuta hyvinvointialueen tulevista
SYDÄNVIIKKOA vietetään 7.–14. toukokuuta. Monenlainen liikunta on hyväksi sydämen terveydelle.
JÄRVISEUDUN SANOMIEN perinteinen Kesäseutu-numero ilmestyy 7. kesäkuuta. Sen painos on
JÄRVILAKEUDEN kansalaisopiston kannatusyhdistyksen kokous pidettiin 26. huhtikuuta RoadHousessa, Kauhavan Alahärmässä.
Puutarhajätteille osoite EVIJÄRVELLÄ puutarhajätettä vastaanotetaan uudessa paikassa, jätevedenpuhdistamon takana (
KEVÄISIÄ SÄVELIÄ kajahtaa ilmoille Evijärven auditoriossa tulevana maanantaina 8. toukokuuta,
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.