Lehtimäen seurakuntakodilla kokoonnutaan kerran kuukaudessa Syödään yhdessä -tilaisuuteen, siis ruokailemaan yhdessä. Sen jälkeen puhutaan jostakin ikäihmisiä kiinnostavasta asiasta. Maanantaina 13. huhtikuuta aiheena oli omaishoitajuus teemalla ”Kun arki muuttuu”. Ensiksi Aila Ahopelto kertoi oman, koskettavan tarinansa, millaista oli toimia seitsemän vuoden ajan Alzheimeriin sairastuneen miehensä omaishoitajana. Sen jälkeen Järviseudun Omaishoitajat ry:n omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen jakoi tietoa yhdistyksen toiminnasta.
–Kannattaa olla minuun yhteydessä matalalla kynnyksellä. Ei ole olemassa liian pientä asiaa. Yhteyttä voi ottaa, jos haluaa vaikkapa keventää sydäntään. Kaikilla omaishoitajalla ei ole lähipiirissä ystävää tai tahoa, jonka kanssa voisi käydä tilannettaan läpi luottamuksellisesti.
Silvonen korosti, että hänen työtään koskee vaitiolovelvollisuus.
Silvonen totesi, että tyypillinen omaishoitaja on 65 vuotta täyttänyt nainen, joka hoitaa muistisairasta puolisoaan.
–Vain 15 prosentilla omaishoitajista on virallinen asema ja sen perusteella rahallinen omaishoidon tuki. Hyvinvointialueiden kriteerit ovat tiukat. Hoidettavan toimintakyky, palveluntarve ja hoidon laadun arviointi tehdään RAI-arvioinnissa. Edellytys tuen saamiselle on, että läheinen ei pärjää ilman hoidollista ja yöllistä apua.
Silvonen muistutti, että ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Alviinaan kannattaa olla yhteydessä aikaisessa vaiheessa, kun hoidollisia tarpeita alkaa ilmetä. Järviseudun Omaishoitajat ry puolestaan tarjoaa valmennusta omaishoitajuuteen, erilaista toimintaa, retkiä ja tietysti neuvontaa puhelimitse. Tietoa löytyy myös Järviseudun omaishoitajien Facebook-sivuilta.
Aila Ahopellon kertomus kuvasi hyvin muistisairauden etenemistä. Ensiksi iskee hämmennys, että onko tämä totta. Alzheimerin tautia ei voida parantaa, se etenee vääjäämättä vaiheesta toiseen. On hyviä hetkiä, tulee aggressiivisuutta, luonteenpiirteet kärjistyvät, ja sitten alkaa hiljainen hiipuminen. Sairastunut jää tavallaan omaan kuplaansa. Ahopelto kertoi kapinoineensa lääkäriä vastaan alussa, että pitkitetäänkö lääkityksellä potilaan kärsimystä. Lääkäri oli selittänyt, että lääkitys ei pidennä elämää, se parantaa alkuvaiheessa elämänlaatua.
–Lääkkeitä käytettiin sitten niin kauan kuin niistä oli hyötyä.
Ahopellon oma jaksaminen oli ajoittain kovilla, ja hän sairastui toistamiseen rintasyöpään. Siinä vaiheessa Osmo Ahopellolle löytyi paikka hoitokodista, jossa hän vietti kaksi vuotta. Sitten tuli ensimmäinen aivoinfarkti ja kohta perään toinen, joka päätti Osmo Ahopellon elämän.
Aila Ahopellon toipuminen eteni lääkärityttärensä ennustuksen mukaan.
–Kaikki koettu oli möykkynä sydänalassa, vasta kahden vuoden päästä alkoi surutyö. Se on nyt tehty, Ahopelto totesi.
Hän on saanut rauhan ja löytänyt uutta sisältöä elämäänsä vapaaehtoistyöstä apua ja seuraa tarvitsevien parissa.
Syödään yhdessä -tilaisuudet ovat lehtimäkeläisten oma juttu
Lehtimäellä on järjestetty kolmisen vuotta Syödään yhdessä -tilaisuuksia seurakuntakodilla maanantaisin kerran kuukaudessa kesäkuukausia lukuun ottamatta. Järjestäjänä seurakunnan ohella toimii Lehtimäen eläkeyhdistys. Idea sai alkunsa tilanteessa, jossa seurakunnan maanantaipiirien osallistujamäärät olivat kuihtuneet olemattomiin. Silloin Lehtimäellä diakoniatyöntekijänä ollut Merja Rantakangas muisteli pähkäilleensä tilannetta yhdessä eläkeyhdistyksen Sisko Halosen kanssa.
–Sisko sitten sanoi, että eikö yhdessä syöminen olisi asia, joka kiinnostaisi. Ideaan tartuttiin ja ryhdyttiin toimiin. Ensimmäinen Syödään yhdessä -tapahtuma toi paikalle 80 osallistujaa. Minulle tämä avautuu yhtenä parhaimmista kirkon toimintatavoista diakonian saralla. Koko toiminta on ikään kuin puhjennut kukkaan, Rantakangas summasi tuntemuksensa.
Syödään yhdessä -tilaisuuksien suosio on säilynyt. Niihin osallistuu yleensä reippaasti yli 50 henkilöä. Ruokailun jälkeen ohjelmassa on esityksiä ikäihmisiä kiinnostavista aiheista. Maanantaina 13. huhtikuuta aiheena oli omaishoitajuus. Ohjelma-osuuden jälkeen on vielä kahvittelu, jolloin pääsee vaihtamaan ajatuksia ystävien ja diakoniatyöntekijöiden kanssa.
Lehtimäen alueen nykyinen, välillä virkavapaalla ollut diakoniatyöntekijä Ulla Anttila tiivisti näkemyksensä.
–Yhteisöllisyys korostuu täällä Lehtimäellä. Yhdessä tehden me saamme paljon aikaan. Vapaaehtoisia tekijöitä on meillä paljon.
”Voidaan nauraa ja itkeäkin yhdessä”
Torstaisin Lehtimäen seurakuntakodilla pidetään Aamupuuro-tilaisuus kello yhdeksän alkaen. Sillä on jo yli 17 vuoden perinteet. Kysymyksessä ei ole pelkkä puuro, vaan kunnon aamiainen. Sen jälkeen on diakoniatyöntekijän tai seurakuntapastorin pitämä hartaushetki. Usein lopuksi Anne Pesonen esittää kirjoittamiaan runoja. Aamupuurotilaisuudessa ravitaan sekä sielua että ruumista.
–Hartaushetki on luonteeltaan rento, osaltaan myös vuoropuhelu seurakuntalaisten kanssa. Voidaan nauraa ja itkeäkin välillä yhdessä, Anttila kertoi.
Torstai on Lehtimäellä myös ruoka-avun jakopäivä.
–Tällä hetkellä saamme hävikkiruokaa Lehtimäen Salesta, Anttila kertoi ja totesi, että ruoka-apu tulee täälläkin tarpeeseen.
Seurakuntakodille on hankittu tämän takia lisää pakastamia saadun ruoan säilytystä varten. Ruoka-apua hakee noin 50–60 kotitaloutta kuukausittain. Viikoittain hakijoita on kymmenen ja seitsemäntoista välillä. Kun ruoka-apua jaetaan, samalla on myös diakoniapäivystys eli pääsee purkamaan huoliaan yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa niin halutessaan. Kirkosta on nykyaikana tullut entistä enemmän myös ”sen jokapäiväisen leivän jakaja.”
Sirpa Perkkiö
Lue myös
