Viisireikäinen hyysikkä!
JOSKUS itseäkin naurattaa, kun hoksaa, miten joutavia asioita tulee miettineeksi. Aloin nimittäin jostakin kumman syystä

TÄMÄ viiden miehen ryhmä saapui Hohenlockstedtiin 28.10.1915 ja heidän koulutuksensa alkoi heti seuraavana päivänä. Jääkärit
Kuten tunnettua, sai Suomen jääkäriliike alkunsa marraskuun 20 päivänä 1914 ylioppilasaktivistien pitämässä salaisessa kokouksessa pohjalaisen
Kurin ja moraalin ylläpitämiseksi rintamalla annettiin ankaria tuomioita rintamakarkuruudesta. Monien tällaisiin oikeudenkäynteihin joutuneen kohtalo on jäänyt arvoitukseksi ja heidän määränsä jakaa mielipiteitä.
Kauhavan maanantain kaupunginhallituksen päätöksiä.
80- ja 90-luvuilla Kortesjärvi eli ja hengitti tyttöjalkapalloa. Sittemmin into lopahti.
Kymmeniä tuhansia paikalliskirjeitä koottiin tietokantaan, jota voi käydä selaamassa ilmaiseksi.
ON harvinaista näillä leveysasteilla, että saamme olla jonkun yrityksen 100-vuotisjuhlissa. Vielä harvinaisempaa on juhlia 100-vuotiasta ja vielä toimivaa puhelinosuuskuntaa, totesi Japon 100-vuotishistoriikin kirjoittanut Toivo Kivipelto perjantaina Alajärvellä.
ALAJÄRVEN Puhelinosuuskunnan eräs pitkän iän salaisuus piilee siinä, että yleistilanteen kehitystä maassa on seurattu tarkasti ja vastattu nopeasti ajan haasteisiin tarvittaessa.

JOSKUS itseäkin naurattaa, kun hoksaa, miten joutavia asioita tulee miettineeksi.
TÄMÄ viiden miehen ryhmä saapui Hohenlockstedtiin 28.10.1915 ja heidän koulutuksensa
Kuten tunnettua, sai Suomen jääkäriliike alkunsa marraskuun 20 päivänä 1914
Kurin ja moraalin ylläpitämiseksi rintamalla annettiin ankaria tuomioita rintamakarkuruudesta. Monien
80- ja 90-luvuilla Kortesjärvi eli ja hengitti tyttöjalkapalloa. Sittemmin into
Kymmeniä tuhansia paikalliskirjeitä koottiin tietokantaan, jota voi käydä selaamassa ilmaiseksi.
ON harvinaista näillä leveysasteilla, että saamme olla jonkun yrityksen 100-vuotisjuhlissa.
ALAJÄRVEN Puhelinosuuskunnan eräs pitkän iän salaisuus piilee siinä, että yleistilanteen
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.