Mirjami Linnanmäki: Suviseurat ovat kesän taitekohta

Suviseuroissa 2023 Kauhavalla, alue ja teltta

Lapsuudessani vuodessa oli kaksi taitekohtaa, joita odotettiin hartaasti. Toinen oli joulunaika ja toinen Suviseurat kesä-heinäkuun taitteessa. Suviseuroja ennen kylvettiin ja seurojen jälkeen alkoi sadonkorjuu ja ensimmäisten mansikoiden aika. Toki vuoteen mahtui paljon muutakin, mutta nämä kaksi tapahtumaa olivat merkkinä ajanjakson muuttumiselle. Joulun aikaan vaihtuu vuosi ja suviseurat ajoittuvat koululaisen kesäloman puoleen väliin. Loman jälkeen alkaa uusi kouluvuosi.

Suviseurojen yhteyteen monet ajoittavat myös lomamatkan tai vierailuja reitin varrella oleviin kohteisiin. Kesäaikana mukavia pysähdyspaikkoja löytyy jokaiseen makuun. Nytkin seuravieraat kyselivät “Puskaradiosta” paikallisia nähtävyyksiä ja käyntikohteita. Paikalliset jakoivat vinkkejä auliisti. Kiitos vinkeistä heille!

Käsityön ystäviä hellivät muun muassa Lankava, Tuulia Design ja Paapo. Visit Kauhava -sivuilta löytyy linkkejä kivoihin nähtävyyksiin ja retkeilypaikkoihin. Kotkanpesänlaavu ja Ojutjärvi mainittiin sekä Kauhavan herkkuleipomon valtavat pehmikset ja tietysti PowerPark sekä Härmän kylpylä. Lappajärvi hellii hiekkapohjaisilla uimarannoilla ja Kivitipussa voi tutustua järven syntyhistoriaan. Taidetta voi ihailla vaikkapa maakuntamuseossa Alajärvellä. Eikä myöskään ole hassumpi idea ajella lakeuden kyläteitä ja ihailla maiseman avaruutta ja komeita pohjalaistaloja tai vierailla maakunnan persoonallisissa kirkoissa. Monet kertoilivat ajatelleensa lapsuuden maisemissa tai kulkeneensa isovanhempiensa kotiseudulla.

Leirielämä on seikkailua

Oman seikkailutunnelman seuroihin tuo majoittuminen leiriolosuhteisiin.
Ketähän sattuu naapureiksi ja millaiselle paikalle päästään seura-alueella? Mistä saadaan vettä, missä on lähin wc ja miten päästään keskuskentälle? Mistä löytyvät kaverit?

Suviseuroissa 2023 Kauhavalla, yöaurinko

Yöpyminen teltassa tai vaunussa on vaihtelua kotiarkeen. Ihmisten äänten kohina ei täysin hiljene yölläkään. Kaiutinten sammuessa puhe vaimenee hiljalleen kohinaksi, josta toisinaan erottuu yksittäisiä ohikulkevien nuorten lausahduksia. Retkikodin seinät luovat illuusion, tunteen omasta kotipesästä. On yhtä aikaa sisällä ja ulkona.
Sääolosuhteillakin on suuri merkitys. Poikkeukselliset sääolosuhteet voivat tehdä seuroista ikimuistoiset. Niistä puhutaan vielä kymmenien vuosien ajan. Onneksi aika kultaa muistoja ja sattumukset muuttuvat legendoiksi, joita kerrotaan pilke silmäkulmassa.

Suviseuroissa 2023 Kauhavalla

Parhaat Suviseurat ikinä

Nyt Suviseurat olivat Kauhavalla. Lähellä olevat seurat helpottavat seuroihin menoa, jos jotain unohtuu sen voi hakea kotoa. Seuroissa voi käydä myös päiväseltään, kun matka on lyhyt. Toisaalta kotikenttäetu tuo mukanaan vastuun seurojen järjestämisestä. Se on valtava ponnistus, joka vie voimia ja aikaa, mutta samalla opettaa paljon uutta. Koen itse, että Suviseuroissa työskentely on antanut minulle myös uusia ihmissuhteita. Niistä olen iloinen.

Suviseuroissa 2023 Kauhavalla

Lapsemme tuumasivat, että nyt oli parhaat seurat heidän elämässään. Päästiin sopivalle paikalle, lähelle serkkuja. Säät olivat suotuisat ja taisi olla myös olla vaikutusta sillä, että nyt uskallusta käydä itsenäisesti bongailemassa asuntovaunuja, herkkuostoksilla ja jäätelönmyynnissä. Teltassa laulaminenkin oli mielekkäämpää nyt, kun lukutaito riitti sanojen lukemiseen laulaessa.

Kotiin oli mukava tulla seurojen jälkeen. Lämmitettiin sauna ja keitettiin kahvit oikein kahvinkeittimellä, eihän se toki pannukahvia maussa voita, mutta valmistuu paljon helpommin. Koneet tiskaa ja pyykkää. Kanat kotkottavat tyytyväisenä, kun isäntäväki on viimein kotona. Pikkumetsästä löytyi jo muutama kypsä ahomansikka. Kasvukausi on nyt parhaimmillaan.

Koti tuntuu isolta asuntovaunussa elon jälkeen. Olo on väsynyt, mutta kiitollinen.

Mirjami Linnanmäki

Muita kesäbloggauksia

Muita kesäasukas bloggauksia

Jaa tämä kesäbloggaus:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Tulevia tapahtumia

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.