Hanna Kangas: Sainpakan kesäasukas vuodesta 1975

Järviseudun maisemaa, soutaen selällä

Kapea neulaspolku mutkittelee järven rantaan halki mäntymetsän ja tiheän vadelmapensaikon. Pensaat ovat valtavia; lehdet heiluvat korkealla pääni yläpuolella, kun saunatakissani tepastelen pienin askelin mummon perässä kohti lähes vesirajassa seisovaa rantasaunaa. Oksat raapivat naarmuja paljaisiin jalkoihin. 


Nämä ovat ensimmäiset muistoni mummon ja papan rannasta. Myöhemmin vadelmapensaikon kohdalle nousi Kiviojan harjakattoinen tupa. Meidän pieni hirsimökkimme rakennettiin viereiselle tontille vuonna 1975. Itse rakennusvaiheesta minulla ei ole mielikuvia, mutta myöhemmistä vuosista sitäkin enemmän.


Mökille mentiin aina vappuna haravoimaan, jos maa vain oli lumeton ja sää sopiva. Ensimmäisinä vuosina mökillä oli ajan tavan mukaan kaasuhella. Joitakin ongelmia oli kaasun kanssa, koska komento ulos huudahdettiin hätäisin sanoin: “Äkkiä pihalle! Tämä mökki räjähtää!” Minusta ei koskaan tullut kaasugrillin käyttäjää. Sattuneista syistä. 


Äitienpäivän aikoihin rannassa oli sen verran sulaa, että järvessä pystyi kastautumaan – usein jäiden seassa. Sen seurauksena kaverini ja minä sairastimme sitkeää flunssaa monina kesinä, mutta ei se tapojamme muuttanut. Oma jälkikasvuni on jatkanut perinnettä liikuttavan uskollisesti. 


Vielä 80-luvun alussa lapset uivat Sahin rannoilla melko vapaasti: mökkejä oli vähän, eivätkä rannat olleet samalla tavalla yksityisiä kuin nykyisin. Samanikäisten serkkujeni kanssa muistan uineeni jokaisessa rannassa Hietojalta Sainpakalle Rinteen uimarannalle saakka. Uimareita ei siihen aikaan edes kovasti kaipailtu kotiin koko päivän reissuilta – luotettiin, että kyllä siellä pärjätään. 


Uimisen lisäksi kalastimme ahkerasti. Soudimme usein läheiselle “isolle kivelle”, jonka ympäriltä sai ongella pulskia ahvenia savustettavaksi. Ensimmäinen kunnon syönti oli iltapäivällä, seuraava viideltä ja sitä seuraava yhdeksän aikaan illalla. Kahdelta yöllä järvestä nousi enää surkeita räkäkiiskiä, joten oli aika soudella takaisin mökille. 


Lapsena suurinta huvia oli saven kaivaminen järvestä hiekkakerroksen alta. Saviset kohdat tunnisti, kun hiekka jalan alla alkoi joustaa sopivasti. Sitten sukellus ja hiekkakuoren kaapiminen, jolloin kädet tavoittivat aarteen: puhdasta, harmaata savea. Siitä sai täydellisiä saviklönttejä järvessä käytävää savisotaa varten. Parasta oli pläjähtävä osuma vihollisen kuontaloon. Aselepoa pidettiin tasan sen aikaa, että vastapuoli sai silmät tai tukan huuhdottua. 


90-luvun lopulla, isän viimeisenä kesänä, tulin työntäyteisen kesän jälkeen kaupungista mökille lepäämään. Elokuu oli helteinen – Karpan rannassa aurinko paahtoi rasvatyynen järven päällä niin, ettei hiekalla voinut kävellä. Vanhantuvan puuveneen ja viisiheppaisen luotto-Johssonin vauhdin hurma viilensi ihoa juuri sopivasti. Pilkimme, ongimme ja virvelöimme, ja rantauduimme välillä saariin turauttamaan Trangialla kahvit. Päädyin isän kanssa vielä sorsastamaankin. Lähtiessä koimme verkot: pyydykseen oli tarttunut pari siikaa, jotka halstrasimme evääksi. 


Tasaisin väliajoin saan päähäni, että 70-lukulainen mökki on tuotava nykyaikaan. Pari kertaa uudistuksen laineet ovat lyöneet pelottavan lähelle hirsimökin matalaa kivijalkaa. Järki on kuitenkin aina voittanut – missään muualla en voi palata lapsuuden kesiin, joihin aika mökillä tuntuu pysähtyneen: samat harmaantuneet hirret, sama liuskekivitakka ja pieni makuusoppi päätyhyllyköllä. Mökin ainoa vika on ollut se, ettemme sinne kaikkien kuuden lapsen kanssa mahtuneet oikein koskaan. Sekään ei lopulta haitannut, koska muutimme pysyvästi lähelle mökkiä jo 20 vuotta sitten.

Nyt eletään aikaa, jolloin lasken kesän kukkasia haikein mielin mökin rakentajien ja rakennuttajien hautakummuille. Neljäs polvi vuorollaan kaipaa neonvalojen välkkeestä rantasaunan lempeisiin löylyihin ja elokuun kuutamoiltoihin, jolloin usva hiipii raukein askelin rantahietikolle ja kimmeltävä kuunsilta ulottuu naapuripitäjään saakka. Jättimäisiksi venähtäneiden koivujen lehvistössä livertävät linnut, joiden keveä ilo tarttuu ja vie mukanaan.


Hanna Kangas

Muita kesäbloggauksia

Muita kesäasukas bloggauksia

Jaa tämä kesäbloggaus:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Tulevia tapahtumia

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.